Muurahainen ja heinäsirkka

Toisessa säkeistössä hän huomaa vastaan tulevan muurahaisen, ja tutkaillessaan sitä uteliaana hän havaitsee sen kantavan raskasta taakkaa. Hän toteaa "ilman vilppiä" – aivan kuin olisi aiemmin tottunut kaunistelemaan puheitaan värittämällä totuuksia – muurahaisen tekevän kovaa työtä. Runosta saa sen kuvan, että puhuja tätä todetessaan oli epätavanomaisen rehellinen ja alkaa pikkuhiljaa herätä arkiseen todellisuuteen.

Seuraavassa säkeistössä puhuja hieman yllättyy, sillä muurahainen – vilkaisemattakaan omasta näkökulmastaan jättiläismäistä puhujaa, saati tämän koreita, uusia vaatteita – vain kulkee tämän ohi raskas taakka selässään. Viimeistään se seikka herättää puhujassa jotakin ja saa tämän ajattelemaan. Tuo pieni muurahainen rakentaessaan tekee jotain, jolla on merkitystä.

"Niin muurahaiseks silloin itseni / ma tunsin eessäs sun, työn jättiläinen", toteaa puhuja tunnustaessaan oman pienuutensa muurahaisen rinnalla ja näyttää sen antamalla nöyrästi tietä muurahaiselle.

Tämä kohta muodostuu runon tärkeimmäksi: painotuksen voi huomata jo tarkastelemalla runon ulkomuotoa. Siinä missä kaikissa muissa säkeistöissä on kahdesta neljään säettä, on tässä vain yksi: "Ja nöyränä ma annoin puolen tietä". Se itsessään lujittaa säkeen merkitystä, ja mikäli tässä ei vielä olisi kyllin, on sama säe itsessään runon käännekohta. Siinä puhuja paitsi ajattelee maailmaansa eri tavalla, myös tuo sen julki tekona.

Viimeisessä säkeistössä puhuja tiedostaa oman merkityksensä vähäisyyden verratessaan itseään haihtuvien poutapilvien paimeneen ja puhuessaan itsestään turhien unelmien uneksijana. Vertaus on aiheellinen, mutta koska puhuja tietää tämän piirteen itsessään, hän myös osaa pyrkiä eroon siitä. Ja se, jos mikä, on alku parempaan.

Pohjanpään runossa on jotakin tavattoman kaunista ja puhuttelevaa. Onko sitä sitten vain se sadunomainen tunnelma, jota vanhanaikainen puhetyyli entisestään korostaa? Vai kenties vertaus ihmisen kehityskulkuun, kun puhuja ensin elää lapsellisen onnellisena haaveissaan, havahtuu niistä arkiseen todellisuuteen käsittäen musertavasti oman pienuutensa ja käytyään kaiken tämän läpi saapuu vasta kehityksensä alkuun?

Miten asia sitten onkin, on runo Muurahainen ja minä loistava kertomus elämän pienistä suurista oivalluksista ja niiden vaikutuksista. Se kehottaa miettimään omaa merkitystään ja huomaamaan pienten asioiden tärkeys. Se on havahduttava tarina elämästä, jossa heinäsirkalle ei välttämättä käykään huonosti talven tullessa.