Sielun pitkä pimeä teehetki (kirja-arvostelu)

Kuvaus Asgårdista, jumalten valtakunnasta:

"Salaman ohuet haarat levittäytyivät suurten pilvien alapinnalle, joka roikkui taivaalta kuin vatsamakkara. Pieni ja ärtynyt ukkosenjyrähdys ärähti pilville ja puristi niistä muutaman vastahakoisen pisaran ohutta vihmaa. Taivaiden alla törrötti hurjannäköisiä torneja, vääntyneitä teräväkärkisiä huippuja ja suippoja ulokkeita, jotka tökkivät taivasta ja pistelivät sitä niin raivostuttavasti, että se näytti olevan minä hetkenä hyvänsä valmis räjähtämään ja hukuttamaan ne pöyristyttäviin kauhuihin."

Kirja itsessään kertoo Dirk Gentlystä, holistisesta yksityisetsivästä, jonka asiantuntevuus, tutkimusmenetelmät ja elämäntapa yleensäkin vaikuttavat olevan enemminkin sitä luokkaa, että poliisina toimimisen sijasta hänen tulisi mieluummin pakoilla heitä. Hänellä nimittäin on muun muassa yhteyksiä (tottakai kunniallisia, ihan varmasti) varastetun tavaran välittäjään, ja muut viranomaiset suhtautuvatkin Gentlyyn ja hänen etsivätoimistoonsa lähinnä kuin varsin huonoon vitsiin. Kyseenalaisen kunniallisista elintavoistaan huolimatta Dirk Gently vaikuttaa kuitenkin (ainakin pohjimmiltaan) olevan kunnon tyyppi, mitä nyt lievä leväperäisyys asioiden hoidossa (viiden tunnin myöhästyminen sovitusta tapaamisesta ei oikeasti ole edes paljon) ja hienohko moraalittomuus tätä imagoa hieman haittaavat. Menoa ne eivät ainakaan tunnu hidastavan, päinvastoin.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle Heathrown lentokentältä, jossa matkustajien lähtöselvitystiski räjähtää ilmaan vailla ulkoista syytä tapahtumalle. Huisin loogisen päättelytuokion jälkeen Dirk Gently tajuaa, että asialla on ollut jumala. Tämä jumala oli mitä ilmeisimmin ollut aikeissa nousta klo 15.35 lennolle Osloon, mutta perunut aikomuksensa keksittyään muuta huvia, kuten näin esimerkiksi ihmisten elämään puuttumisen pienen räjähdystoimenpiteen avulla. Hän arvaa oikein, sillä Osloon matkalla ollut aasa Tor oli tapansa mukaan raivostuessaan toiminut tapansa mukaan hätiköidysti ja hukuttanut lähtöselvityksen oranssiin tulipalloon. Kukaan ei kuitenkaan saa surmaansa välikohtauksessa, mutta Toria suuresti ärsyttänyt lähtöselvitysvirkailija muuttuu Coca-Cola -automaatiksi. Tarinaan liittyy olennaisesti myöskin Osloon matkalla ollut Kate Schechter, joka yrittäessään auttaa Toria tämän vaikeasta tilanteesta (Torilla ei ollut sen koommin rahaa kuin passiakaan lennolle pyrkiessään) päätyykin räjähdyksessä loukkaantuneena sairaalaan.

Tarina etenee yhtä eriskummallisesti kuin se alkaakin, mutta sillä ei ole minkäänlaisia vaikeuksia pitää avutonta lukijaa tiukassa otteessaan. Tekstin tavallisuudesta poikkeava hauskuus saa lukijansa vähintään hymyilemään, minua se hihitytti. Kirjassa ei ole lainkaan suvantokohtia, joissa lukijan mielenkiinto herpaantuisi, vaan se kirjoille epätyypilliseen tapaan onnistuu säilyttämään sen viimeiselle sivulle asti. Kielenkäyttö on kekseliästä eivätkä henkilöhahmotkaan jää pelkiksi pintaraapaisuiksi, vaikka syvällisempiinkin hahmoihin olen eri kirjoissa törmännyt. Sellaiset eivät kuitenkaan sopisi tyylillisesti tähän kirjaan, joka suurin ponnistuksin pyrkii – ja onnistuukin – välttämään vakavamielisyyttä. "Sielun pitkä pimeä teehetki" sopiikin erinomaisesti kaikille, joilta löytyy vähänkään huumorintajua. Muillekin sitä kannattaa suositella.