Tähtiä runoissa

Tällaisia runoja ovat sekä Edith Södegranin "Tähdet" (Runoja, 1916), Katri Valan "Yötaivas" (Pesäpuu palaa, 1942), että Juhani Peltosen runo (Pitkää, omalaatuista rykimistä, 1974). Vaikka näitä kolmea runoa yhdistää melko lailla sama aihe, eroavat ne muulla tavoin hyvinkin paljon toisistaan.

Jokainen edellä mainituista runoista käsittelee tähtiä. Niiden lukijalle välittämät tunnelmat ovat hyvinkin erilaiset. Edith Södegranin runossa on tähtikirkas yö: tähdet "parveilevat puutarhassa" runon puhujan seistessä pimeän ympäröimänä portailla. Hän pääsee todistamaan tähdenlentoa, jota ei kuvatakaan runoille tyypillisimpään tapaan, sillä tavallisesti ilmiön herättämä ihastus on korvattu ilmaisulla "tähti putosi helähtäen". Näin tuo ikuisuuden ja toivon symboli katoaa taivaalta jättäen jälkeensä valottoman, mustan aukon yön verhoamalle taivaalle.

Runo Yötaivas maalaa lukijan eteen kuvan hyvin tummansinisestä taivaasta, jossa on harvakseltaan pieniä, hopeisia tähtiä ja kuunsirppi. Käytetyt sanavalinnat tekevät mielikuvasta hyvin todentuntuisen, eikä lukija useinkaan voi olla kuvittelematta näkymää mielessään. Edelliseen runoon verrattuna Yötaivas on paljon tummasävytteisempi: tätä havaintoa tukee myös runon viimeinen säe: "Ken tarttuu kuun terävään sirppiin?"

Kolmannesta, Juhani Peltoniemen runosta, taas välittyy hyvin piittaamaton ja samalla kohtalokas tunnelma. Runo on lyhyt, mikä vahvistaa tätä vaikutelmaa entisestään. Tuskin sanoista "tähtien fataali mykkäfilmi" voi kovin erilaista vaikutelmaa saadakaan; runo kun on ytimekkyydessään varsin tehokas.

Tähtien merkitys on erilainen joka runossa. Siinä missä se käsinkosketeltavan ihanassa Tähdet-runossa edustavat jotain menetettyä ja Yötaivaassa pieniä valontuojia yön pimeydessä, ovat ne viimeisessä runossa vääjäämättömiä ja tuhoisia. Södegranin runon tähdet heijastavat ihmisten tunteita ja odotuksia: runon puhujan oma tähti putoaa alas taivaalta sirpaleiden täyttämälle nurmikolle. Hän ei enää päästä ketään lähelleen ("älä astu nurmikolle paljain jaloin"), ettei satuttaisi itseään enää lisää. Hänen tähtensä on paitsi pudonnut taivaalta, myös sammunut.

Yötaivaan tähdet ovat harvassa ja harvinaisia, mutta sitäkin sitkeämpiä. Ne ovat ponnistaneet ylös "taivaan kylmästä pellosta", ja tällöin niiden merkittävyys on entistä suurempaa. Koska ne ovat selvinneet vaikeista koettelemuksista voittoon, luomaan valoaan (vaikkakin heikkoa) hellittämättömästi ympäröivään pimeyteen, ne ovat esimerkkinä samanlaisissa tilanteissa painiskeleville ihmisille. Pienet valonlähteet - ovat ne sitten kuinka heikkoja hyvänsä - voivat olla erittäin tärkeässä asemassa, jos jossain on joku joka tarvitsee niiden luomaa valoa.

Peltosen runon tähdet ovat äänettömiä ja fataaleja: liikkuessaan vääjäämättömästi ikuisia kierroksiaan taivaalla ne edustavat aivan kuin itse aikaa, joka lopulta jauhaa kaiken tomuksi. Samalla kun tähdet kiertävät määrättyä kehäänsä taivaalla, aika kuluu ja ihmisten mahdollisuudet hupenevat elämän mukana.

Vaikka kaikkien kolmen runon tähdet ovat toisiinsa nähden erilaisia, on niissä myös paljon samankaltaisuuksia. Heijastaahan niistä jokainen meidän oman taivaamme kaukaisten aurinkojen ihmeellistä hopeavaloa. Se jos mikä on suurempaa kuin yksikään sitä ylistävä runo.