Helppoa ja yksinkertaista

Ukkola on itse pakinassa sisällä eläytyvänä kertojana johtaen nimeltä mainitsemattomana pastorina tai kirkkoherrana menoja. Huumorin keinoin toimitaan Haluatko miljonääriksi -ohjelman teeman mukaan kautta koko pakinan. Alun kirkko muuttuukin lukemisen edetessä lukijan mielessä tv-studioksi, missä vihkitoimitusta seuraava yleisö käyttää äänestyskoneen nappuloita joutuessaan papin kysymysten mukaan miettimään onko Miira Myrmeli Moikipään ja Marko Pakasaivon avioliitolle esteitä.

Suomen maantietoa tuntemattomalle nimet Moikipää ja Pakasaivo saattavat olla vain hauskoja sanoja, mutta tietävälle ne avaavat kokoaan uuden ikkunan pakinaan. Moikipää on karu saari merenkurkussa Korsnäsin kunnanalueella hieman Vaasan alapuolella, ja Pakasaivo on syvä kurujärvi, jyrkkien paikoin yli 40 metrin korkeuteen vedenpinnasta nousevien kallioiden ympäröimänä, Muonion kunnassa. Molemmat karuja ja tottumattomalle vaarallisiakin paikkoja.

Vihkimistoimituksen edetessä papin kysymykset paljastavat vihkikaavan formaatin todellakin muuttuneen kaikilta osin, sillä harvoinpa morsiamelta kysytään: "Kumman kaa sinä mieluummin menisit naimisiin, tämän Marko Pakasaivon vai Marco Bjurströmin!?". Tähän morsian: "Tota, jaa-a. Nytpä panit pahan. Ei ole tullut sitä tuolta kantilta mietityksi…"

Tätä lukiessa näkee sielunsa silmin liikkuvaa kuvaa tilanteesta, missä viihtyisään kirkkoon tai studioon saapunut kutsuvierasjoukko pidättää hengitystään odottaessaan mitä morsian vastaa. Mutta ei, pappi toteaa, kaikki avut (oljenkorret) ovat käyttämättä ja niinpä valitaan fifty-fifty, joka pudottaa Bjurströmin pois. Tässä vaiheessa morsiankin pitää tilannetta stabiloituneena ja sanoo: "Minä otan sitten tämän Markon."

Pakinassa toistuu kaiken aikaa sama teema, että vielä voit vaihtaa ja oletko nyt aivan varma. Lukijaa tämä ei kuitenkaan rasita toistojen tullessa uusissa tilanteissa ja jännityksen lukijan mielessäkin pysyessä juuri tästä syystä yllä. Pakinassa on paljon adjektiivien, substantiivien ja verbien keskinäistä ilottelua, mikä varsin hyvin käy ilmi ranskalaisin viivoin esitetyssä vuoropuheluosuudessa. Pakina on tavallaan hyvin asiatyylinen, sillä siinä ei kuvata henkilöitä eikä paikkoja sen kummemmin, että miltä he tai ne näyttäisivät. Lukija joutuukin mielikuvituksessaan muovaamaan ympäristön ja henkilöiden ulkonäön omien mieltymystensä mukaiseksi. Pakina oli helppolukuinen ja sellaisenaan miellyttävää luettavaa.