Mitä kieltä taide puhuu

Tuhannen taalan paikka tehdä luovaa tutkimustyötä kuvataiteessa ja taidekasvatuksessa on toteutunut 1990-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa, sen päästyä ennakkopeloistaan.

Laukka toteaa korkeakoulun ensimmäisten väitöskirjojen syntyneen suomen kielellä, hän mainitsee nimeltä Päivi Hovin väitöskirjan, "Mainoskuva Suomessa", sekä Päivi Prihan väitöskirjan "Pyhä kaunistus". Edellinen käsittelee mainoksia ja niiden tekijöitä, jälkimmäisen kirkkotekstiilejä ja niiden valmistajia. Laukan mukaan väitösten sisältämä tieto on myös maallikolle mitä kiinnostavinta luettavaa, vaan, "Kuinka sitten kävikään."

Laukka ilmaisee kansainvälisyyden tavoittelussa hypätyn suoraan suomenkielisten perusselvitysten yli englanninkielisiin, jolloin tutkimusta lukeva yleisökin on tutkimusalueen vähälukuisista erikoisosaajista koostuvaa joukkoa.

Laukka ajatteleekin niiden suomalaisten vanhempien taiteilijoiden, jotka välttämättä eivät osaa englantia, jäävän tällaisista tutkimuksista ja niiden tuloksista paitsi, jolloin tutkimukset palvelevatkin vain niiden tekijöitä.

Lopuksi Laukka mainitsee eläkkeellä olevan professori Severi Parkon, joka muistaa esine-sanan keksijän Wolmari Kilpisen, jolta suomenkieleen on saatu myös sanat tiede, taide ja tunne. Severi Parkolta on myös ilmestynyt, Taideteollisen korkeakoulun väitöskirjojen ja englanninkielisten kongressiraporttien joukkoon, esseekirja "Me esineet", jonka kieli on kaunista suomea. Tämän Laukka ajatteleekin kestävän vieraalle kielelle kääntämisen, ainakin soveltuvin osin.