Muisti ja oppiminen

Tarkastelen jäljempänä oppimista ja sen tehostamista terveen ihmisen kannalta – siten pois luetaan esim. Alzheimerin tauti, ja muut aivojen älyllistä tai rakenteellista toimintaa heikentävät tekijät. Muut muistin toimintaa tilapäisesti rajoittavat tekijät – jotka eivät siis ole sairauksia – ovat stressi, epäterveet elämäntavat sekä päällä oleva tai piilevä masennus. Myös liiallinen työtaakka uuvuttaa yhtä lailla johtajan, yrittäjän kuin perheenäidinkin. Näissä tapauksissa muistin heikentynyt toiminta ei välttämättä ole pysyvää, vaan poistamalla syyt ja muuttamalla elämäntavat muisti palautuu ja alkaa toimia.

Oppiminen ei ole erillinen inhimillisen toiminnan saareke, vaan se nivoutuu osaksi ihmisen muita tiedonkäsittelytoimintoja, kuten havaitsemista, ajattelua ja muistia. Muistiin tallennetut ja sieltä tarvittaessa löytyvät asiat ovat keskeisessä asemassa oppimisprosessin ja oppimistuloksen välillä. Vanhakantaisen näkemyksen mukaan muisti onkin varasto, johon tietoa on tallennettu kuin tavaraa varastohyllyihin.

Pitkään on kuitenkin tiedetty, että muisti on dynaaminen ja kehittyy muuttuen jatkuvasti. Muisti tuleekin nähdä ennemminkin tuotantolaitoksena tai päättelyprosessina, jonka avulla tietoa koko ajan aktiivisesti kasvatetaan ja palautetaan mieleen. Opittaessa muistiin jää opittavien asioiden muistisisältöjä useilla eri tavoilla. Puhutaan myös erilaisista muistiedustuksista.

Ensinnäkin mieleen voidaan painaa irrallisia asioita, pieniä yksityiskohtia, jolloin asiakokonaisuus ei ole hyvin hallussa. Tätä kutsutaan pintaedustukseksi. Joskus tällaista tietoa tarvitaan, mutta se ei edesauta asian ymmärtämistä ja soveltamista käytännössä esiin tuleviin tilanteisiin.

Toiseksi opittavasta asiasta voidaan yrittää hahmottaa kokonaiskuva, jota kutsutaan tekstimalliksi. Se seuraa tekstin pääajatuksia, jolloin muistetaan mitä ollaan kirjasta luettu tai oppitunnilla kuultu, ja osataan ehkä kertoa siitä pääkohdat. Tämäkään ei välttämättä auta tiedon soveltamisessa ja ongelmanratkaisussa.

Sisältömallien tai tilannemallien avulla kyetään asian syvälliseen prosessointiin ja ymmärretään, mistä mieleen painettavassa asiassa on kysymys. Tiedon ymmärtäminen auttaa myös sen muistamista. Sisältömallihan on joissakin tapauksissa rakenteeltaan erilainen kuin alkuperäinen teksti, koska sen ajatukset jäsennetään oppilaan tai opiskelijan aikaisempien tietojen perusteella. Siten ne auttavat johtopäätösten teossa sekä soveltamaan omaksuttua uutta tai jo muistissa olevaa tietoa.

Kuitenkin omasta kokemuksestaan lukija, kuten tämän kirjoittajakin, voi vakuuttua, että parasta ja parhaiten mieleen jäävää oppimista on nimenomaan kokemusperäinen oppiminen. Kukapa ei olisi pienenä lapsena joko omasta halustaan tai yllytyksen seurauksena talvella pakkasella laittanut kieltään ulkoportaan kaiteeseen tai suksisauvan lenkin nastaan.

Kielen jäätyessä kiinni alkaa päättelyprosessi, jonka kautta oppii uskomattoman määrän asioita. Lapsi oppii tietämään, vaikka ei sitä tajuaisikaan juuri sillä hetkellä, että niin ei pidä mennä tekemään ainakaan pakkasella. Siten jo pienenä oppii ymmärtämään syy-seuraussuhteita. Kokemusperäiset asiat yhdistettynä ymmärtämiseen jäävätkin kaikkein parhaiten pysyvään kestomuistiin.

Koska tietorakenteemme muuttuvat jatkuvasti, ei oppimistulosten kannalta ole siten niinkään olennaista, kuinka paljon tietoa muistiin on ulkoluettu, vaan millä tavoin tämä tieto on sinne jäsentynyt. Tästä seuraa se, että opiskeltavaa asiaa kannattaa aina muokata. Siten oppimista ei tule pitääkään pelkkänä tiedon tallentamisena tai toteamisena, vaan opiskeltaessa pitää pitää mielessään muokkaus, aktiivinen jäsentely ja kehittely sekä ongelmanratkaisu, jotka edistävät oppimistuloksien mieleen painumista ja myös niiden sinne jäämistä. Muussa tapauksessa opiskelu saattaa johtaa pelkkään luetun tiedon kertaamiseen yhä uudelleen – ihminen muistaa miten teksti jatkuu, mutta ilman kirjaa ei pystyisikään kertomaan sen keskeistä sisältöä.

Kuitenkin kun oppimista voidaan tarkastella eri näkökulmista, niin on vaikea sanoa, mikä oppimisessa on kaikkein keskeisintä. Siten emme voi puhua koko asiasta, ellemme yritä tehdä joitakin oletuksia siitä.

Oppimisessa ei ole mitään käsin kosketeltavaa tai ulospäin näkyvää, vaikka sen tulos saattaakin olla selvästi havaittavissa, erityisesti taitojen oppimisessa (esim. uimaan oppiminen tai tietokoneen ja sen eri ohjelmien käyttämisen oppiminen). Oppimista voidaan kuitenkin pitää enemmän "sisäistä", ajattelua kehittävänä ja sitä kautta, ajallisesti ehkä hyvinkin paljon myöhemmin, oppijan toiminnassa tai asenteissa näkyvänä asiana. Tätä ei siten välttämättä havaitse sen enempää oppija itse kuin muutkaan - eikä tällaista pitkäkestoista prosessia välttämättä edes mielletä oppimiseksi.

Ei ole olemassa kaikille oppijoille kaikissa tilanteissa "oikeaa tapaa oppia", koska ihmiset jo keskenään eroavat toisistaan niin motivaatioiden kuin oppimistuloksien ymmärtämisen osalta. Ihminen oppii erilailla erilaisissa oppimistilanteissa. Monenlaiset oppimistavat ja strategiat tekevät oppimisesta joustavaa, sikäli kun oppija osaa erilaisissa tilanteissa "valita" tehokkaimman tai muuten soveliaimman tavan oppia. Mitä paremmin ihminen tiedostaa ja tuntee oman tapansa oppia, sitä paremmin hän pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Silloin puhutaankin jo niin oppijan metakognitiivisista taidoista kuin reflektioistakin.

Yhteenvetona voikin sanoa, että me ihmiset olemme erilaisia niin oppijoina kuin oppilainakin: mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle. Nuori lukiolainen on erilainen oppijana kuin jo aikuisuuteen saapunut aikuislukiolainen, sillä ovathan heidän kokemuksensa eletystä elämästä niin erilaiset – toisella niin vähän ja toisella taas niin paljon.

Lähteet:

Toimiva ihminen 1
Tietoa käsittelevä ihminen 3
Opetushallituksen ja Ylen psykologiaa käsittelevät lukion verkkosivut