Itse opin aika paljon mallioppimisella. Saan paljon uusia malleja elokuvista sekä tv-sarjoista. Olen epävarma itsestäni, ja siksi minun on helppo samaistua elokuvien/sarjojen henkilöihin. He ovat itsevarmoja, mukavia, hauskoja ja tuntuu, etteivät he pelkää yhtään mitään, toisin kuin minä. Omasta mielestäni olen oppinut melko paljon mallioppimisella. Sukulaisilta sekä perheeltäni olen saanut paljon vaikutteita.
|
Lähetä aineesi julkaistavaksi!
Kotiaine.com julkaisee käyttäjien kouluaineita ja esseitä, ala-asteelta yliopistotasoon asti. Lähetä omasi!
Julkaiseminen on vaivatonta. Voit laittaa aineesi esille omalla nimelläsi, nimimerkillä tai täysin nimettömästi. Saat
mielipiteesi julki ja usein myös palautetta kommentointitoimintomme kautta. Lue lisää!
|
Omaa oppimistani on tavallaan vaikea luokitella, sillä joissakin tilanteissa koen oppivani eri tavalla kuin toisessa. Yleisesti voin sanoa oppivani parhaiten näkemällä ja tekemällä. Mielestäni minulla on hyvä näkömuisti. Tekemällä opin kuitenkin parhaiten. Kun teen asioita, niin ne jäävät paremmin mieleen. Esim. lukemalla en taatusti muista asiaa yhtä hyvin kuin tekemällä saman asian.Jos kyse on kielen opiskelusta, opin paremmin lukemalla ja kuuntelemalla. Opiskelun tehokkuuteen vaikuttaa paljon ympäristö. En osaa keskittyä yhtään, jos ympärilläni on vähänkään ääniä/musiikkia. Lämpötilallakin on suuri vaikutus: kylmällä/viileällä olen paljon pirteämpi, ja siten opiskelukin on tehokkaampaa, eikä silloin väsytäkään. Kun luen, pyrin lukemaan tunnin ja sitten pidän pienen tauon. Mieluiten pikku happihyppely ulkona tai pikku lenkki koiramme kanssa.
|