Käyttäjä:
Salasana:
Kotiaine.com Kotiaine.com
Takaisin edelliselle sivulle.
Oppiaste:Lukio Aine: Äidinkieli ja kirjallisuus Vuosi: 2007 Sanoja: 667 Arvosana: 10/10
Tehtävä:Aikakausilähtöinen kirjallisuusessee teoksesta Nuoren Wertherin kärsimykset. Käyttäjien arvosana: 7.7/10
Kirjoittaja: niobe
Korjaamaton aine
Tekstiversio
Virheet punaisella, kommentit oranssilla. Vie hiiri merkityn kohdan päälle lisätietoa varten.

Nuori Werther, romantiikan traaginen ruumiillistuma

"Pitääkö tosiaan olla niin, että siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi, tulee sittemmin myös hänen kärsimystensä lähde?" Tämä nuoren Wertherin lausahdus on omiaan kuvaamaan myös hänen omaa kohtaloaan Johan Wolfgang von Goethen romantiikan ajan menestysromaanissa Nuoren Wertherin kärsimykset. Kyseinen kirjeromaani iski aikanaan suoraan aikakautensa ytimeen ja herätti vastakaikua varsinkin nuorison keskuudessa, jossa vielä kaikkien sovinnaisuuden rajojen tukahduttamanakin sykki intohimoinen ja rakkaudellinen asenne elämään. Osa tarinaan vahvimmin eläytyneistä halusi jopa kokea sen henkilökohtaisesti omassa elämässään, ja romaani nostattikin ilmestyttyään kirjan fanien keskuudessa valtaisan itsemurha-aallon.

Lähetä aineesi julkaistavaksi!

Kotiaine.com julkaisee käyttäjien kouluaineita ja esseitä, ala-asteelta yliopistotasoon asti. Lähetä omasi!

Julkaiseminen on vaivatonta. Voit laittaa aineesi esille omalla nimelläsi, nimimerkillä tai täysin nimettömästi. Saat mielipiteesi julki ja usein myös palautetta kommentointitoimintomme kautta. Lue lisää!

Werther oli aikanaan ilmiö, eräänlainen romantiikan ruumiillistuma, joka konkretisoi koko aikakautensa hengen ja ajatusmaailman. Tämä romanttinen sankari oli luova taiteilija, joka ei vain taiteillut, vaan myös eli koko elämänsä jumalaisen inspiraation vallassa. Tässä mielessä Werther edustaa myös eräänlaista eskapismia. Hän ei kertaakaan antautunut arjen mekaaniselle, rajoitetulle turtuudelle, vaan jokaisesta hänen elämänsä hetkestä löytyy intohimon kipinä. Joillekin maailman arkisimmilta vaikuttavat asiatkin, kuten metsä ja auringonpaiste, tuntuvat hänen kuvaamanaan paratiisinomaisilta. "Olen onnellinen, ystävä rakas, ja niin tulvillani rauhaisaa olemassaolon tunnetta, että taiteenikin kärsii siitä. En osaisi nyt piirtää, en vetää ainuttakaan viivaa, mutta koskaan en ole ollut suurempi taiteilija kuin näinä hetkinä", kuvaili Werther ystävälleen Wilhelmille osoittamassaan kirjeessä, joista koko kirja myös koostuu.

Werther ei ollut kuitenkaan pelkkä imitoinnin kohde 1700-luvun lopun nuorisolle, vaan myös eräänlainen tuntojen purkamisen menetelmä hänen luojalleen, J.W. Goethelle itselleen, jonka elämästä romaanissa esiintyvä ihmissuhdekuvio on lähes suora jäljitelmä. Goethe oli nimittäin Wertherin tavoin itsekin tulisesti rakastunut tyttöön, joka oli toisen oma ja josta hän ammensi inspiraatiota Loten hahmoa luodessaan. Albertilla, Loten aviopuolisolla, jonka läsnä ollessa Werther salaa jumaloi Lottea monen vuoden ajan, on täten myös vastineensa oikeassa elämässä.

Goethen tunteiden purkaus synnytti yhden romantiikan ajan tunnusomaisimmista kirjoista, niin teemaltaan ja henkilöltään kuin tyyliltään ja kieleltäänkin. Nuoren Wertherin kärsimyksissä näkyy romantiikan aikakaudelle tyypillisenä piirteenä luonnonolojen kuvailu mielenliikkeiden heijastumana. Esimerkiksi ensi kertaa kun Werther tapaa Loten, elämänintohimonsa tiivistymän, tietävät ukkospilvet taivaalla synkeiden aikojen hiljattaista lähestymistä, jotka hän kuitenkin rohkeana kohtaa kiistäen ukonilman mahdollisuuden kuitenkin aavistaen sen olevan tulossa.

Kirjan ja romantiikan ajan tunnusomaisen ylitsepursuava tunteellisuus ei ainakaan omasta mielestäni ole mitenkään liiallisen utopistista jaarittelua, vaan pikemminkin se osoittaa kirjoittajan intohimoisesta asenteesta elämään, jota sitäkin joissain kulttuureissa, kuten esimerkiksi Intiassa, voitaisiin pitää realismina. Kyse on vain tietyssä ajassa ja paikassa vallitsevan emotionaalisen tason mukaisesta tulkinnasta, ja sen vuoksi tämän päivän pessimistisestä näkökulmasta Wertherin luonnon ja rakkauden kuvailu saattaakin tuntua imelältä.

Goethen kerrotaan saaneen vaikutteita persialaisen 1200-luvun sufimystikko-runoilija Rumin tuotannosta, jolle on tyypillistä Rakastajan ja Rakastetun suhteen kuvaaminen dualistisena maailmankaikkeutta ylläpitävänä voimana. Näiden voimien vuorovaikutuksen voi havaita myös Nuoren Wertherin kärsimyksistä. Alussa Rakastaja, eli Werther, näkee Rakastettunaan koko äärettömän maailmankaikkeuden, "humajavan Kaikkirakkauden, jonka sylissä me saamme ikionnellisina olla ja tuutia". Lotteen, joka Rumin maailmankuvan mukaan edustaisi tietyn muodon ottanutta palvonnan kohdetta, "idolia", Werther rakastuu hieman myöhemmin kirjassa.

Wertherin palvonnan kohteen otettua inhimillisen muodon tulevat kuitenkin sovinnaisuuden rajat vastaan; koska Lotte on toisen oma, se tekee hänestä Wertherille saavuttamattoman rakkauden, romantiikan "femme fatale". Kaikki tämä yhteiskunnan sovinnaisuus- ja moraalikäsitteistä johtuva rajoittaminen aiheuttaa rakastuneelle Wertherille onnen ja autuuden sijaan kipua ja kärsimystä, jota romantiikassa luonnehdittiin käyttämällä nimitystä "Weltschmerz", maailmantuska.

Wertherin hahmon, elämästä täysin siemauksin nauttivan sielun, jota kuitenkin ulkopuolelta asetetut rajoitukset riuduttavat niin, että se näkee paremmaksi päättää tämänmuotoisen elämänsä, voisi nähdä romantiikan maanpäällisenä ilmenemismuotona. Wertherin järisyttävä tarina saa ihmisen tuntemaan, kuinka epäinhimillinen paikka tämä maailma on elää ja toteuttaa olemustaan intohimoisesti rakastaen ja kuinka käsittämättömiä rajoja ihmiset asettavat omalle onnelleen.

Ei ole ihme, että yleensäkin totuuden torvena toimiva nuori ikäluokka otti Wertherin Nuoren Wertherin kärsimysten ilmestyttyä omaksi esikuvakseen, sillä nimenomaan esimerkillinen on hänen intohimoinen ja kokonaisvaltainen asenteensa omaan elämäänsä, jonka hän pystyy säilyttämään sen viimeiseen hetkeen saakka. "Viimeinen! Lotte, minä en tajua tuota sanaa: viimeinen! Enkö ole tässä ja voimissani! Ja jo huomenna makaan maassa velttona ja hervottomana. Kuolla! Mitä se tarkoittaa? Tiedätkö, kun me puhumme kuolemasta, me uneksimme. Olen nähnyt monen luodun kuolevan; mutta niin rajallista on ihmisen elo, ettei hänellä ole tajua sen alusta eikä lopusta. Vielä nyt ’minun, sinun’! Sinun, oi rakastettuni! Ja hetken päästä – poissa, erossa sinusta – kenties ikuisesti? – Ei, Lotte, ei – Kuinka minä voisin hävitä? Kuinka sinä voisit hävitä? Mehän olemme!"

Arvostele aine: Anna arvosana 4: Hylätty Anna arvosana 5: Välttävä Anna arvosana 6: Kohtalainen Anna arvosana 7: Tyydyttävä Anna arvosana 8: Hyvä Anna arvosana 9: Kiitettävä Anna arvosana 10: Erinomainen
Kommentoi ainetta
Nimimerkki:
Kommentti:
Lukijoiden kommentteja
faijas, 04.10.2009
Lukioduuniksi kieliasu on kyllä aivan tarpeeksi hyvä. Sitaatit ovat kohtalaisen hyvin sijoitettu ja eikä niitä tosiaankaan ole liikaa. Tähän mennessä äidinkielestä vain kymppejä saaneena abina voin sanoa, etten paljoa parempaan suoritukseen olisi pystynytkään, joskin ehkä... eksaktimmin käsitteitä käyttäisin :) Sitä paitsi Lottelle ne on osoitettu, selailija ;)
Selailija, 21.04.2009
Ei tässä ole liikaa sitaatteja, tosin viimeinen siteeraus oli pitkänomainen. Enemmänkin tämä ansaitsee kritiikkiä kieliasusta. Niin, ja vielä huomautus: koko kirja ei koostu kirjeistä pelkästään Wilhelmille, vaan jokunen niistä on osoitettu myös Lotelle.
gregoryn, 04.03.2009
Liikaa sitaatteja? Opiskelen yliopistossa kirjallisuutta ja voin sanoa, että analyysi lähtee aina tekstistä itsestään käsin. Tykkäsinkin juuri tästä tekstilähtöisyydestä, vaikka näkökulma olisikin saanut olla hiukan rajatumpi.
hh, 02.12.2008
Huono, sitaattisen liiallisuudesta tai puutteesta riippumatta.
Kari N, 28.09.2008
Hyvä, mutta liikaa sitaatteja.