Vedet ravinnontuottajina

Viime vuosikymmeninä saalistusmäärät kasvoivat huimasti, mutta nykyään enää hitaasti. Vuosittainen vesien kokonaistuotanto on vakiintunut noin 250 miljoonan tonnin paikkeille. Tehokalastuksen myötä joidenkin kalalajien populaatiot voivat pienentyä niin paljon, että kalastusta täytyy rajoittaa. Liikakalastusta on pyritty vähentämään suurentamalla verkkojen silmäkokoa, kieltämällä kalastus tiettyinä vuodenaikoina ja asettamalla saaliskiintiöt tietyille alueille. Liikakalastuksen myötä saalismäärät vähenevät sekä joudutaan turvautumaan pakkorauhoituksiin ja kiintiöihin. Säännöstelytoimet puolestaan aiheuttavat riitaa ja konflikteja viranomaisten ja kalastajien välillä.

Avokalastuksen rinnalle on noussut kalankasvatus. Akvakulttuurilla eli vesiviljelyllä tarkoitetaan vesistöjen käyttämistä kalojen tai muiden vesieliöiden kuten äyriäisten, nilviäisten ja levien kasvattamiseen. Johtavia vesiviljelymaita ovat Norja, Kiina ja Chile. Vesiviljely laajenee ja monipuolistuu koko ajan, myös sen tulevaisuuden näkymät ovat erinomaiset. Maailman vesien kokonaistuotannosta 29 prosenttia koostuu vesiviljelystä. Luvun arvellaan nousevan jopa viiteenkymmeneen prosenttiin.

Kalastukseen ja kalankasvatukseen liittyy monia pahenevia uhkatekijöitä. Vesiviljely suppeilla alueilla vesissä aiheuttaa ympäristöongelmia kuten vesien likaantumista ja kalasairauksen leviämistä. Kalojen poikastuotanto ja istuttaminen luonnonvesiin hävittää luonnonkantoja ja köyhdyttää geenivaroja. Kalankasvatus matalissa ja hitaasti vaihtuvissa vesissä aiheuttaa vesien rehevöitymistä, kalatauteja ja makuhaittoja kaloihin. Valikoiva kalastus eli se, että pyritään kalastamaan vain tiettya lajia ja saaliskokoa aiheuttaa sen, että vesiekosysteemien rakenne muuttuu ja ns. roskakalat liisäntyvät, jolloin lisääntymisikäiset ja vaellusikäiset kalat vähenevät. Valaiden pyynti johtaa kantojen romahtamiseen ja sukupuuton uhkaan.