Mika Häkkinen

"Häkän" todellinen läpimurto tapahtui vuonna 1987, jolloin Mika voitti Suomen, Ruotsin ja Pohjoismaiden mestaruudet Formula Ford 1600 -luokassa. Samana vuonna tuli muutama tärkeä yksittäinen kilpailuvoitto. Kausi oli Mikan läpimurtokausi Euroopassa. Hänen kykynsä ja taitonsa tiedettiin jo muuallakin kuin pelkästään kotimaan kamaralla. [4]

Erkki Mustakari oli tärkeä apu Mikan markkinoinnissa ulkomaille. Hän hankki ensimmäiset testit ja haastattelut Mikalle Isoon-Britanniaan vuonna 1988. Mustakarin suhteet tulivat todella tarpeeseen, sillä eihän Häkkisillä ollut omasta takaa sellaista tietoutta kuin Erkillä. Eikä Mika pettänytkään odotuksia, vaan ajoi heti ensimmäisellä kaudellaan Lotus-sarjassa kolme osakilpailuvoittoa ja sijoittui loppupisteissä toiseksi. Seuraavaksi kaudeksi Mika siirtyi Formula 3 -sarjaan, missä sijoittuikin upeasti neljä kertaa palkintopallille ja oli loppupisteissä seitsemäs. Seuraava kausi meni jo paljon paremmin ja Mika voitti sarjan, ennen toista suomalaista, Mika Saloa. [5]

Vuonna 1991 alkoi Mikan ura "ykkösissä". Autona alla oli Lotuksen F1-auto. Kauden kohokohta oli San Marinon GP, missä Mika otti uransa ensimmäiset pisteet kuninkuusluokassa. Sijoitus oli viides ja pisteitä karttui peräti kaksi kappaletta. Kaudesta ei sitten muuta jäänytkään käteen, kuin pari mm-pistettä ja rutkasti kokemusta. Toinen kausi ykkösissä oli jo huomattavasti tuotokkaampi, kun Lotus sai tehtyä kuskeilleen paremman ja kilpailukykyisemmän auton. Mika otti kauden aikana peräti kuudesta kilpailusta pisteitä ja parhaat sijoitukset olivat kaksi nelossijaa. Kauden 1992 jälkeen Mikan tunsi oikeastaan koko autourheileva maailma. Hän saavutti kahdeksannen sijan kauden loppupisteissä keräten yhteensä 11 maailmanmestaruuspistettä. "Lentävä suomalainen" oli ajanut itsensä maailmankartalle. [2, 6]

Seuraavaksi kaudeksi Häkkinen siirtyi McLarenin palvelukseen. Aluksi hänelle tarjoutui ainoastaan testikuljettajan paikka, mutta kauden lopulla hän pääsi kilpakuljettajaksi, kun Michael Andretti jätti paikkansa kauden kolmeen viimeiseen kilpailuun. Häkkisen ensimmäiset kilpailut hopeanuolella sujuivat erittäin hyvin. Hän sijoittui palkintopallille ja voitti aika-ajoissa tallikaverinsa Ayrton Sennan. [2]

Näihin aikoihin Mika tapasi myös tulevan vaimonsa Erjan. Erja toimi matkaoppaana Etelä-Euroopassa. Erjan ystävät patistelivat häntä lähettämään Mikalle postikortin. Hän suostui, ja niin he sitten tapasivat ensimmäisen kerran. Molemmat jännittivät ensitapaamistaan niin paljon, että ottivat ystäviään mukaan pehmittämään tilannetta. Mika oli kuitenkin myyty, kun Erja astui sisään sovittuun tapaamispaikkaan. Siitä heidän tarinansa alkoi. [7]

Mikan elämän käännekohta oli Australian osakilpailu marraskuussa 1995. Mika lähti tavoittelemaan kilpailusta hyvää sijoitusta, mutta toisin kävi. Aika-ajoissa Häkkisen kuljettamasta autosta räjähti takarengas, ja auto lähti käsistä yli 200 kilometrin tuntinopeudesta. Auto osui voimalla radan seinään, ja Mikan pää osui rajusti auton ohjauspyörään. Hänen onnekseen juuri onnettomuuspaikan lähellä oli kaksi pätevää lääkäriä, jotka saivat annettua Mikalle ensihoitoa radan varressa. Hän ei pystynyt liikuttamaan raajoja eikä puhumaan. Myöhemmin todettiin, että Mikan kallo oli haljennut. Mika vietti adelaidelaisessa sairaalassa kolme viikkoa, minkä jälkeen hänet siirrettiin lontoolaiseen sairaalaan. Mika toipui onnettomuudesta täysin, eikä siitä jäänyt hänelle vammoja. Hän pystyi ajamaan kilpaa heti seuraavan kauden ensimmäisessä kilpailussa Melbournessa, eikä kilpailuja jäänyt näin ollen yhtään väliin. [8]

Häkkisen kovasta ajamisen halusta todistivat seuraavan kauden työnäytteet. Hän oli läpi kauden tuoretta tallikaveriaan David Coulthardia nopeampi, otti monta palkintosijaa ja oli loppupisteissä viides. Häkkinen oli palannut parempana kuin koskaan, vaikka vain muutama kuukausi aiemmin taisteli hengestään. Häkkinen sanoi onnettomuuden jälkeen sairaalassa, että ei aio enää kilpailla, mutta miehen mieli teki kuitenkin vielä kilparadoille. Voitonnälkä ei ollut kadonnut minnekään. [2,9]

Kausi 1997 oli Mikalle vaikea alusta asti. Hän joutui keskeyttämään vähän väliä konerikon vuoksi. Monta kertaa hän keskeytti kärkipaikalta ja oli vain ajan kysymys, milloin hän ottaisi ensimmäisen osakilpailuvoittonsa. Koko kauden mestaruudesta taistelivat Jacques Villeneuve ja Michael Schumacher. Kauden päätöskilpailun viimeisillä kierroksilla Häkkinen ohitti mestaruutensa jo varmistaneen Villeneuven, ja otti uransa avausvoiton. Mika ehti ajaa ykkösissä lähes sata kilpailua ilman voittoa. [2]

Formulakausi 1998 oli meille suomalaisille juhlaa. Häkkinen oli koko kauden mukana mestaruustaistossa yhdessä Michael Schumacherin kanssa. Mika kävi parhaat taistonsa urallaan juuri Michaelin kanssa. Olivathan he jo pikkupoikina ajaneet toisiaan vastaan kartingia. Kausi sai loistavan huipennuksen, kun Mika vei mestaruuden nimiinsä. Itse muistan katsoneeni kilpailun, vaikka ikävuosia ei vielä paljon ollutkaan. Mika palkittiin samana vuonna myös vuoden urheilijaksi ja maailman parhaaksi rata-autoilijaksi. Seuraava kausi oli vain jatkoa edelliselle. Mika ja Michael taistelivat jälleen mestaruudesta, kunnes Schumacher loukkaantui kesken kauden. Eddie Irvine nousi Mikan ykköshaastajaksi. Taistelu oli todella tiukkaa, ja vain kahden pisteen erolla mestaruus matkasi Martinlaakson suurelle miehelle. [2]

Vielä seuraavanakin kautena Michael ja Mika taistelivat mestaruudesta, mutta tällä kertaa Mika joutui nielemään tappion karvasta kalkkia. Kausi 2001 oli Mikalle vaikea. Motivaatio oli kateissa ja kilpailut eivät sujuneet. Kesken kauden alettiin huhuta Häkkisen lopettamisesta. McLaren-talli ilmoittikin Häkkisen jäävän sapattivapaalle. Sapattivapaan piti kestää vuoden, mutta Mikaa ei enää F1-varikoilla näkynyt. Hänen formulauransa oli takanapäin. [10]

Erja synnytti esikoisensa joulukuussa 2000. Hugo Ronaniksi kastetusta poikalapsesta tuli Mikan silmäterä. Lapsirakas Mika sai ensimmäisen lapsensa. Erja oli ollut aiemminkin raskaana, mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Toisen lapsensa, Aina Julian, Häkkiset saivat toukokuussa 2005. [2,11]

Vuonna 2005 Mika alkoi ajaa vakioautoilun DTM-sarjaa Saksassa. Autona Mikalla oli "Mersu", kuinkas muutenkaan. Kolme kautta hän vietti sarjassa ja saaliiksi jäi kolme osakilpailuvoittoa. Hän ajoi myös muutaman rallikilpailun ihan leikkimielellä. Häkkinen on kiistatta yksi Suomen kaikkien aikojen urheilijoista. Uransa aikana hän on voittanut melkein kaiken. Mika Häkkinen on sympaattinen ja huumorintajuinen kuljettaja, ja siksi kovassa suosiossa ympäri maailmaa. [2]

Lähteet:

[1]: Leppänen, Keijo. 2005. Mika Häkkinen, s. 112. ISBN 9789511201755.

[2]: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_H%C3%A4kkinen

[3]: Leppänen, 2005 s. 112-116.

[4]: Hilton, Christopher. 1997. Mika Hakkinen: Doing What Comes Naturally, s. 173. ISBN 1859604021.

[5]: Hilton, 1997 s. 173-174

[6]: Hilton, 1997 s. 197-199

[7]: Leppänen, 2005 s. 20-25

[8]: Leppänen, 2005 s. 26-33

[9]: Leppänen, 2005 s. 33-50

[10]: Leppänen, 2005 s. 81-86

[11]: Leppänen, 2005 s. 57-64