Veri on vettä sakeampaa

Sekä kattoa peittävät hymyilevät artistien ja kuuluisuuksien kuvat, että seinillä riippuvat nauravat kuvat ystävistä ja perheenjäsenistä, kaikki katselivat tyttöä, mutta tämä vältti katsomasta niiden iloisia kasvoja. Vain ikkuna oli hänen lohduttajansa, se itki hänen puolestaan muodostaen pitkiä, monihaaraisia puroja, kun sadepisarat valuivat yhteen. Tyttö nosti päänsä ikkunasta - hänen otsansa oli jättänyt kirkkaan läntin muuten huuruiseen ikkunaan - ja kääntyi katsomaan huonettaan. Hänen katseensa osui suureen saviseen korvamukiin, joka oli hänen pöydällään, pitäen pystyssä hänen viimeisintä päiväkirjaansa; häntä ei huolettanut, että kukaan lukisi päiväkirjaa, sillä kukaan tässä perheessä ei semmoiseen kauheuteen sortuisi.

Tyttö kaatoi kynät pois mukista pöydälleen ja nosti sen syliinsä, tarkastellakseen sitä miljoonannen kerran. Lasitetun mukin toisella puolen luki vihreällä taustalla punaisin valuvin kirjaimin 'Puerto Rico', toisella puolella oli printattu valokuva viisipäisestä perheestä, joka seisoi aurinkoisella rantakadulla. Kuvan taka-alalla oli viehättävä pariskunta sointuvassa kesäasussa, etualalla olivat lapset; kaksi virnistelevää, eri-ikäistä pojankoltiaista ja keskellä tyttö, jolla oli sininen kesämekko yllään. Kaikilla oli jalassaan samat kaikkein hirveimmät kesäsandaalit, ja kaikki hymyilivät suupielet korvissa. Perhe matkusti Puerto Ricoon joka vuosi, sillä isä oli ostanut sieltä lomaosakkeen kuusi vuotta sitten; kuva oli heidän ensimmäiseltä matkaltaan. Tytön katse kiinnittyi hänen omaan hymyynsä, joka oli himpun verran leveämpi kuin muilla. Aikaisemmin hän ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt se oli kuin keltaisella huomiokynällä ympyröity. Hän tunsi tutun kivistyksen sydänlihassaan, kuin rautainen nyrkki olisi puristanut sen otteeseensa.

Sade oli jo lakannut. Tyttö oli vaipunut täysin ajatuksiinsa, kun talon edustalta kuului äänekästä tööttäilyä; Tumu oli tullut hakemaan tyttöä tämän urheiluharjoituksiin. Tämä nappasi nopeasti kassinsa, ja riensi narisevat puuportaat alakertaan, jotka päättyivät eteiseen ja alkoi tunkemaan jalkojaan kiiltäviin tennareihinsa. Keittiössä hääräilevä äiti jätti nopeasti puuhansa ja lähti kävelemään ripein askelin kohti eteistä. "Otatko kulta evästä mukaan? Mulla olisi tässä valmiina leipiä ja.." "En ota. Moikka", tyttö lopetti äidin lauseen ja riuhtaisi oven kiinni takanaan juuri, kun tämä kerkesi eteisen oviaukolle, jääden katselemaan sulkeutunutta ovea hetkeksi. Äiti laski katseensa ja palasi keittiöön.

"Mitä mimmi", Tumu tervehti tyttöä hymyillen, uuden bemarinsa oveen nojaten. Tumu oli pitkä ja salskea, jo oikea mies, päälle kahdenkymmenen kun oli. Hänellä oli kuluneiden farkkujensa seurana valkoinen t-paita korostamassa ruskettunutta ja lihaksikasta vartaloaan, ja hänen tummanruskea kuontalonsa sekoittui tuulessa. "Moi Tuomas", tyttö vastasi vaisusti. "Mitäs tykkäät mun menopelistä? Hain tän eilen", poika kerskui ylpeänä ja taputti konepeltiä. "Ihan nätti. Ittekkö maksoit?" tyttö kysyi vinoillen. Tumun ilme muuttui millin verran, mutta puhkesi sitten entistä leveämpään virneeseen. "No porukat kyllä vippas muutaman tonnin, mut älä huoli. Kyllä ne sun ja Topinki autot aikanaan maksaa", hän naurahti äänekkäästi, mutta lopetti äkisti, kun pani merkille tytön muuttuneen olemuksen. Oli kuin sangollinen vettä olisi kaadettu tytön kasvoille, yhtä nopeasti vaisu ilme hävisi hänen naamaltaan ja se venähti äkisti. "Hei, mikä sun on?", Tumu kysyi huolestuneena.

Tytön suuret silmät täyttyivät kyynelistä, ja hän katsoi Tumua syvälle silmiin ja sanoi; "Mä tiedän." Poika ymmärsi heti mistä oli kysymys, mutta ei saanut sanaa suustaan, vaan seisoi suu avoinna paikoillaan. Tyttö kertoi kuinka oli edellisenä päivänä löytänyt äidin laatikoista asiakirjoja. Kertoi, kuinka oli vienyt paperit äidille ja kysynyt, miksi niissä oli hänen nimensä; kuinka hän oli saanut tietää. Kesken kertomisen, juuri kun tytön ääni oli sortumaisillaan, Tumu astui eteenpäin ja kaappasi hänet syleilyynsä. Tämä syleili häntä kovaa ja pitkään. Tuuli ujelsi sointujaan hiljaisena heidän ympärillään, kuin lastaan tyynnyttävä äiti, ja pörrötti molempien hiuksia. Linnut liverrys voimistui sitä mukaa, kun aurinko teki tuloaan pilvien takaa.

Pitkän ajan kuluttua Tumu tarttui tyttöä hartioista ja otti niin kiinteän katseen tämän silmiin, että tytöstä tuntui kuin olisi saanut suoraa energiaa niistä. Hän puhui hitaasti ja painotti jokaista sanaa; "Ymmärrätkö sä, että se on vain pelkkä pala paperia. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisten siteiden kanssa. Me rakastetaan sua --", tyttö yllättyi pojan hempeilystä niin, että hänen naamansa venähti, " -- eikä sillä ole mitään tekemistä tollasten ulkoisten juttujen kanssa. Sä oot mun siskoni, eikä se oo semmonen titteli et siitä pääsis ihan heti eroon." He seisoivat hiljaa paikoillaan yhä toisiaan vastatusten, kun Tumu pyyhkäisi tytön vettynyttä silmänurkkaa sormellaan. "Lähetäänks sitten, ettet myöhästy", poika tokaisi ja he siirtyivät autoon ja kaarsivat pihasta.

Tyttö avasi auton ikkunan puolilleen, ja antoi kostean kesäilman tulvia autoon. Jokin isoveljen sanoissa sai tytön olon kevenemään, kuin hänen rintaansa puristanut koura olisi hellittänyt otettaan, ja lopulta avannut otteensa kokonaan; mikään ei ollut muuttunut, vain hänen omat ajatuksensa. Kuinka tyhmä hän oli ollutkaan, kun oli ottanut taakakseen tällaisen tunteen, hän ajatteli ja hymyili hieman. Lämpimät kasvot pilkistivät harmaan sulkuverhonsa takaa, ja lämmittivät tytön kasvoja. Ilma tuoksui märälle maalle, mullalle ja kukkaniitylle. Tuulilasissa viiletti vesinoroja nyt poikittain auton vauhdin voimasta. Tyttö nappasi yhden pisaran sormeensa avoimen ikkunan pielestä ja laittoi sen vaivihkaa suuhunsa.