Ihmiskunnan historian kellotaulu

Tolstoi on valinnut Sodan ja rauhan yhdeksi peruspilariksi henkilöhahmojen paljouden ja heidän välisensä vuorovaikutuksen. Koko teoksessa on yli 500 henkilöhahmoa, osa todellisia historian henkilöitä, osa fiktiivisiä. Tolstoi on luonut jokaiselle henkilölle omat luonteen- ja kasvonpiirteensä, sekä ajatuksensa niin, että jokainen erottuu joukosta lukijalle omaksi, erityiseksi yksilöksi.

Kaikkitietävän kertojan raportoidessa hahmoista kertoja ilmoittaa ja toistelee aina väliin henkilön ominaisia piirteitä, kuten vaikka ruhtinatar Marian surullisia ja säteileviä suuria silmiä, tai lihavan Pierren silmälaseja. Henkilöiden välisissä keskusteluissa jokaisella hahmolla on oma ominainen tyylinsä ja tapansa, esimerkiksi Pavlogradin husaarirykmentin eskadroonan päälliköllä Denisovilla oleva r-vikainen sekä suorasukainen puhetapa.

Jokaisella henkilöhahmolla on myös omat ajatuksensa, elämänkatsomuksineen ja tavoitteineen: ruhtinas Andrei Bolkonski, joka on kyllästynyt tylsiin seurapiirien illanviettoihin ja perhe-elämään, ihailee Napoleonin sotasankaruutta ja haluaa itse niittää mainetta ja kunniaa ihannoituna sotasankarina. Hänen isänsä, vanha ruhtinas Bolkonski, taas ilmentää tiedemiehen ottein puhtaaseen järkeen luottavaa ja uskonnoille nauravaa ihmistä, joka antautuu matematiikalle ja geometrialle. Vastapainoksi hänen tyttärensä ruhtinatar Maria puolestaan on vankasti Jumalan armoon nojautuva ja hakee ratkaisuja ongelmiinsa rukoilemalla.

Tarinan edetessä aluksi melko irralliset henkilöt ja heidän tapahtumansa nitoutuvat toinen toistensa kautta yhteen. Lukijan on mielenkiintoista seurata, kuinka kirjan alusta tuttu henkilö tavataan aina välillä massiivisten sotajoukkojen keskeltä, ja kuinka hän päätyy ensi kertaa yhteen toisen lukijalle kirjan alussa tutuksi tulleen henkilön kanssa. Yhdessä kaikki henkilöhahmot ja heidän välisensä suhteet muodostavat tarinassa laajan sosiaalisen verkon, joissa eri henkilöhahmojen yksittäiset ja yhteiset teot ja niiden seuraukset vievät tarinaa eteenpäin yhdessä historian tapahtumien kanssa. Jotta tämä toimisi, Tolstoi on osannut luoda kollektiivikuvauksillaan pää- ja sivuhenkilöiden ympärille muun maailman massiivisen väkijoukon.

Sota ja rauha tuo hyvin esille ihmisen häikäilemättömän sosiaalisen nousun ja muunlaisen oman edun tavoittelun. Ihmiset pyrkivät ajamaan omia etujaan solmimalla suhteita korkea-arvoisten ja hyviä suhteita omaavien henkilöiden kanssa tai pyytämällä heiltä palveluksia. Tässä onnistuakseen ihmiset tekeytyvät teennäisiksi, imartelevat ja mielistelevät heitä, joilta odottavat hyötyä.

Tällainen käytös kuvataan kuulumaan jopa ihmisen luonteeseen: ruhtinas Vasilista kerrotaan, kuinka hän yhtenään suunnittelee ja laskelmoi kymmeniä eri suunnitelmia hyödyn hankkimiseksi aina sen mukaan, millaiseksi hänen suhteensa eri ihmisiin kehittyvät. Hän ei ole täysin perillä suunnitelmiensa lukumäärästä tai suunnasta, eikä hän oikeastaan tiedosta tai ajattele niitä, vaan niiden kehittyminen alkaa valmistelematta, vaistonvaraisesti.

Röyhkeä sosiaalinen nousukkuus tulee ilmi monessa eri tilanteissa, niin seurapiirielämässä kuin myös sotatantereella. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle keisarinna Maria Feodorovnan hovineidin, Anna Pavlovnan järjestämistä seurapiirijuhlista Pietarissa. Ylhäisön seurapiiri-illanvietot kuvataan osin teennäiseksi kulissiksi, jonka varjossa ihmiset nimenomaan toteuttavat etujensa ajamista.

Anna Pavlovnalla on vieraana korkea-arvoinen apotti Morio ja varakreivi Mortemart. Heitä hän esittää jokaiselle uudelle vieraalle samoilla kaavamaisilla lauseillaan, mainostaen heidän asemansa avulla omaa korkeaa asemaansa. Tästä Tolstoi käyttää myös hyvin satiirista seurapiirielämän kuvausta:

Anna Pavlovna ilmeisesti tarjoili häntä vierailleen. Niin kuin kunnon hovimestari harvinaisena herkkuna raavaanlihanpalan, jota emme suostuisi syömään jos näkisimme sen likaisessa keittiössä, samoin Anna Pavlovnakin tänä iltana tarjoili vierailleen ensin varakreivin ja sitten apotin, kuin jotakin tavattoman herkullista.

Pietarin seurapiirielämä kuvataan hyvin teennäiseksi: ihmiset keskustelevat ranskaksi keveästi Euroopan ja seurapiirien hauskoista tapahtumista, pukeutuen ja käyttäytyen säntillisesti ajan muodin mukaisesti. Säntillisyydestä pidetään myös tarkkaan kiinni. Ihmiset ovat kaukaisia toisilleen sekä käyttäytyvät toisiaan kohtaan imartelevaan ja tuttavaksi tekeytyvään, teennäiseen sävyyn.

Moskovan juhlinta kuvataan paljon ihmisläheisemmäksi ja vähemmän teennäisemmäksi kuin Pietarin. Moskovassa illanviettojen vieraat ovat tuttuja sekä sukua keskenään ja he keskustelevat suorasukaisemmin ja syvemmin kuin Pietarin seurapiirit nostaen samalla henkilöille itseään läheisemmät keskusteluaiheet Euroopan politiikan edelle. Samoin suoranainen palveluksien pyytäminen ja ihmisten lähestyminen hyödyn tavoittelemiseksi on läheisyyden takia vaikeampaa ja kiusallisempaa kuin Pietarin seurapiireissä.

Ihmisen itsekkyys ei tosin kuitenkaan katoa mihinkään, vaan suoran toiminnan sijasta ihmiset toimivat salaa toistensa selkänsä takana. Näin käy esimerkiksi kun kreivi Bezuhovin kuolema lähestyy ja ihmiset havittelevat hänen omaisuuttaan. Kun kreivi on kuollut ja hänen arvonimensä ja valtava omaisuutensa on siirtynyt hänen aviottomalle pojalleen Pierrelle, tulee ihmisen häpeämätön luonne selkeämmin ja taas selkeämmin esiin: ennen Pierren yläpuolella olleet ihmiset, jotka pitivät häntä typeränä ja mitättömänä, muuttuvatkin nyt hänen hyviksi ystävikseen ja tutuiksi, jotka kunnioittavat häntä.

Sota tulee Sodassa ja rauhassa nimensä mukaisesti vahvasti esiin. Kirjan taistelut ja niiden suuret sotajoukot on osattu kuvata mahdollisemman todenmukaisella tavalla ja lukija voi helposti mielessään luoda kuvan taistelukentän muodoista ja taistelun kulusta. Vaikka kirja ei sisällä mitenkään makaaberia tekstiä, saa sodasta aidolta tuntuvan käsityksen toimivien kollektiivikuvausten ansiosta. Kollektiivikuvauksen lisäksi suuri tekijä on myös se, että kaikenlainen pateettisuus ja muunlainen sodan ihannointi on poistettu ja jäljelle on jätetty vain kylmät tosiasiat.

Sodan luonnetta ja sen vaikutusta ihmiseen kuvataan suurten ihmisjoukkojen lisäksi näitä ympäröivien yksittäisten ihmisten kautta. Hävitystä taistelusta syntynyttä epätoivoa ja katkeruutta sekä samoin voitetun taistelun riemua kuvataan yleisellä tasolla suurten sotajoukkojen avulla, mutta yksittäisen ihmisen ajatuksien avulla näihin tunteisiin syvennytään tarkemmin.

Jokainen sotanäyttämöllä esiintyvä kirjan henkilöhahmo tuo esiin sodan vaikutuksen ihmiseen omalla tavallaan, kun lukija pääsee heidän ihmiselle läheisten, yksilöllisten tunteiden, kuten pelon ja kunnianhimon maailmaan. Esimerkiksi nuoren junkkarin Nikolai Rostovin ajatuksissa lukija näkee ihmisen pelon, kun husaarirykmentin rynnäkköä kuvataan hänen näkökulmastaan. Samoin hänestä näkee ihmisen ylpeyden, sillä taistelun ollessa ohi hän on ikionnellinen huomatessaan, ettei kukaan nähnyt hänen pelkuruuttaan. Lisäksi kertoessaan rynnäköstä ystävälleen Borikselle on hänen kertomuksensa tapahtuneesta päinvastainen ja ihannoivasti sekä liioiteltavasti kuvattu.

Kunnianhimoista ihmistä edustaa ruhtinas Andrei, joka haaveilee utopistisesta sankarillisesta menestyksestä. Hän pohtii ja suunnittelee rationaalisesti keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi milloin miettimällä keisarin audienssissa luultavasti esille tuleville kysymyksille vastaukset päivää ennen tapahtumaa, milloin suunnittelemalla armeijan johdon tekemän sotasuunnitelman ohella oman suunnitelmansa, jonka hän pyrkii esittämään sodanjohdolle.

Seurapiirielämän teennäisyyden ja pinnallisuuden osoittamiseksi käyttämänsä hillityn ja terävän satiirin Tolstoi kohdistaa myös sodanjohtoon. Muutamat kenraalit vastustavat Austerlitzin taistelusta tehtyä sotasuunnitelmaa ja johto kokoontuu vielä taistelua edeltävänä päivänä viimeistelemään ja tekemään mahdollisia muutoksia. Pitkän ja monimutkaisen suunnitelman pelkässä esittelyssä menee kuitenkin niin paljon aikaa, että sen päättyessä kello on jo yli puolenyön, ja näin ollen on hyödytöntä enää esittää muutosehdotuksia ennen aamulla alkavaa taistelua.

Se, kuinka sodan päällystö ja siviilissä olevat virkamiehet eivät ymmärrä sodan aitoa luonnetta vaan pitävät isoja sotajoukkoja ennemmin pelinappuloina ja taistelukenttää pelilautana, saa osakseen myös enemmän ivaa: Kutuzovin armeijan perääntyessä jälkijoukkojen kenraali ja hänen seurueensa seuraavat kukkulalta joukkojen vetäytymistä Tonavan poikki menevän sillan yli. Seurue syö eväitä kukkulalla, ja ranskalaisten saavuttaessa ja alkaessa tykittää joukkoja väkijoukko seuraa suurella innolla ja mielenkiinnolla laukausten kantamattomissa tätä "näytelmää". Myöhemmin seurueeseen kuulunut upseeri Zerkov lähetetään toisessa taistelussa viemään ylipäällikön käskyä, mutta peloissaan hän ei useista yrityksistä huolimatta uskalla lähellekään taistelukentän määränpäätä, vaikka hengenvaara on hyvin pieni.

Pilkka osuu myös yksittäisten virkamiesten kautta, kuten erään sotatuomarin. Tuomari haluaa päästä seuraamaan ruhtinas Bagrationin joukkojen taistelua. Kirjassa kuvataan, kuinka tuomari "hytkyy hevosensa selässä naiivin iloisesti hymyillen" ja seuraa innolla taistelua aivan eturintamalla, ymmärtämättä ollenkaan taistelun todellisuutta ja hengenvaarallisuutta.

Sodan ohelle nitoutuu tietenkin rauhan teema. Keski-Euroopan sotimisen vastapainona ovat Venäjällä tapahtuvat sukujen ja perheiden tapahtumat. Ihmiset tutustuvat ja päätyvät yhteen sukujen, ystävien, seurapiirien niin kuin myös avioliittojen kautta. Yhdessä eri ihmisten ja perheiden tapahtumat tuovat esiin jokapäiväisen elämän, niin rakkauden, syntymän, tai kuoleman, erilaisten sosiaalisten ja moraalisten ongelmien kanssa.

Tällä arkisella elämällä Sota ja rauha tuo esiin sen, että yksittäiselle ihmiselle hänen oma elämänsä onnen ja surun, onnistumisien ja epäonnistumisen tai sodan ja rauhan keskellä on hänelle olennaisinta. Kirjassa maailman suurmiehet kuvataan läheltä ja heidät on riisuttu romanttisesta sankarin viitasta.

Ruhtinas Andrei, joka sankarillista mainetta ja kunniaa havitellen on jopa ajatellut voivansa antaa perheensä ja lähimmäisensä pois tämän kunnian saamiseksi, makaa kirjan lopussa Austerlitzin taistelukentällä, Pratzenin vuorella pahasti haavoittuneena. Hän katsoo korkealle taivaaseen ja kokee valtaisan tunteenpurkauksen huomatessaan, että hän onkin vielä elossa.

Ruhtinaan maatessa haavoittuneena maassa itse Napoleon sattuu ratsastamaan hänen kohdalleen adjutantteineen. Ruhtinas Andrei tunnistaa hänet mutta nyt hänen ihailemansa sankari tuntuu äärettömän pieneltä ja vähäpätöiseltä tavalliselta ihmiseltä, joka ei ole mitään sen rinnalla, että hän saa itse elää. Hänen sankarillisista sotilasihanteistaan ei ole mitään jäljellä.

Maailman historia ja politiikka eivät ole yhden ihmisen työtä, vaan yhden ihmisen työtä on hänen oma elämänsä. Keisarit tai kenraalit eivät ole sankareita eivätkä yksin voi päättää tai muuttaa ihmiskunnan kohtaloa, vaan ihmiskunnan historian tulevat kirjoittamaan yhdessä kaikki maailman ihmiset. Yhdessä he muodostavat monimutkaisen sosiaalisten syiden ja seurausten verkoston, joiden teot ja seuraukset kirjoittavat ihmisen tarinan.

"Samoin kuin lukemattomien erilaisten rattaiden ja väkipyörien monimutkaisen liikkeen tulos kellossa on ainoastaan aikaa osoittavan viisarin hidas ja tasainen liike, samoin näiden sadankuudenkymmenen tuhannen venäläisen ja ranskalaisen kaikkien monimutkaisten inhimillisten liikahdusten – näiden ihmisten kaikkien intohimojen, halujen, katumusten, nöyryytysten, kärsimysten, ylpeyden ja pelon ja riemun purkausten – lopputuloksena oli ainoastaan Austerlizin taistelun, niin sanotun kolmen keisarin taistelun, häviäminen eli maailmanhistorian viisarin verkkainen liikahdus ihmiskunnan historian kellotaululla."