Miten aika on tullut väliimme?

Käsite "aika, jolloin kaikki oli hyvin" kuvaa viime kevättä ja kesää. Siis juuri sitä aikaa kun me olimme vielä "me". Mutta oliko kaikki hyvin silloinkaan? Ainahan välillämme oli se joku, joka painoi ainakin minun mieltäni. Sitä edes aika ei pyyhkinyt pois. Ne asiat painavat mieltäni edelleen, mutta uskon, että olet jo unohtanut kaiken. Olet unohtanut enemmän kuin edes tiedät.

Joskus aika pyyhkii pois muistoja, asioita, jotka ovat merkanneet joskus jotain. Jos se ei pyyhi niitä, se ainakin hyvin usein muokkaa niistä merkityksettömiä. Minuun se ei koskaan ylettänyt. En tietenkään voi sanoa koskaan, eihän sitä ole kulunut kuin vasta muutamia kuukausia. Silti aika on vain kullannut muistot, kuten vanha sanontakin kuuluu. Toivoin kovasti, että se ei tekisi niin vaan muokkaisi meidän muistoistamme kierrätettäviä ja toisi niiden tilalle uusia.

Silloin kun päätimme pitää toisistamme vielä kiinni, sovimme, että nyt annamme toisillemme aikaa ajatella. Sillä tiellä olemme edelleen. Olen tajunnut, että jos aikaa antaa, se ottaa jotain entisestä pois. Aika ei auta, jos kaikki on käytännössä menetetty, aika ottaa pois ne viimeisetkin toivon rippeet. Aika on armoton, jos sitä yrittää tietoisesti käyttää hyödyksi itselleen.

Mennyt aika ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, se elää edelleen. Vaikka sinä, et sinä muistaisikaan. Se ei elä enää keskellämme vaan tuolla jossain, muistoissamme, alitajuntamme syövereissä. Joskus se kaikki, menneen ajan tunteiden kuohu, kuitenkin palaa. Se tapahtuu aivan yhtäkkiä, se ei tarvitse laukaisijaa. Silloin aikaa painaa sinut seinää vasten ja voit vaikka oppia jotain. Voit oppia, miten ajasta saattaa kärsiä ja miten siitä voi myös selvitä. Silloin ymmärrät ehkä, kuinka minuun on koskenut.

Jotta ajan voisi huomata, on huomattava jonkin muuttuneen. Jokapäiväinen elämämme on pieniä huomioita muutoksesta. Myös me muutumme. Kun me muutumme emme enää välttämättä edes tunne toisiamme. Kasvot saattavat olla tutut, niistä voi osata jokaisen kohdan vaikka silmät sidottuna. Äänen saattaa tuntea tuhansien joukosta. Silti kaikki voi olla toisin, aika on mennyt meihin ja muuttanut meitä sisältä. Olemme tunteneet toisemme läpikotaisin, ilmeet ja eleet. Tiesimme toistemme tunnetilan yhdellä vilkaisulla, näit sisimpääni ja minäkin sinun. Sitten väliimme tuli aika. Se muutti meitä sisältä tuntemattomaksi ja se muutti myös sen, kuinka toista katsomme.

Jos olisin tarkkaavainen taukoamatta, aika ei ehkä kulkisi. Jos vahtisin sitä koko ajan, se pysyisi paikallaan. Minun olisi pitänyt tehdä se heti, kun tunsin oloni hyväksi ja levolliseksi, sinun kanssasi. Nyt yritän vain nopeuttaa sen kulkua päästäkseni sinusta ja muistoistamme yli.

Kun aika alkaa karata käsistä, ihminen yrittää muistaa joitain asioita menneestä saadakseen otteen ajasta. Niin minullekin kävi. Aika alkoi hallita minua ja samalla karata käsistäni. Silloin halusin muistaa sinut, meidät. Vaikka kaikki se, mitä meillä oli, on jo mennyttä, sain sen avulla kiinni ajasta. Silloin itkin enemmän kuin tavallisesti, mutta se auttoi. Sain ajasta taas kiinni, mutta silti syytin sitä. Se repi meidät erilleen.

Toki aika myös lähentää, tiettyyn pisteeseen asti. Meillekin se teki niin, aika rakasti meitä. Emme kai käyttäneet sitä tarpeeksi, opimme tuntemaan toisemme kiitävässä hetkessä. Emme koskaan olleet vain puolituttuja tai kavereita. Kului vain pieni hetki tuntemattomuudesta ystävyyteen. Olisiko aikaa pitänyt käyttää enemmän? Miten? Ehkä emme olisi nyt tässä tilanteessa, jos ystävyytemme ei olisi alkanut niin nopeasti. En tiedä vastauksia ja miten pahalta se tuntuukaan tietää se.

Aika on oikeastaan kuin huonekalut sokealle. Ne on helppo ohittaa, kun tietää missä ne ovat. Aikaakaan ei huomaa ennen kuin on vaikea päästä yli. En minäkään ajatellut sitä silloin, kun minulla oli vielä sinut. Menin vain virran mukana, sinun kanssasi. Mutta sitten jäin pois virrastasi, silloin jouduin pysähtymään ja ajattelemaan. Huomasin, kuinka aika muuttui raskaammaksi, kun et enää ollut nostamassa sitä kanssani. Ajasta tuli lasitunneleita, jotka asettivat rajat. Jos en osannut mennä suoraan, törmäsin seinään. Ja lasin läpi näin sinut, omassa tunnelissasi. Joskus meillä oli suora yhteys, minusta sinuun ja takaisin.

Mitä aika siis oikeastaan on? Aika määrittää pitkälti mitä me olemme, me emme määritä aikaa. Aika voi lähentää ihmisiä ja erottaa heidät. Aika muuttaa ja muokkaa kaikkea olevaa. Aikaa ei koskaan voi täysin ymmärtää. Sen voi kokea. Peter Høeg on määritellyt sen kahdella tavalla. Aika on muutoksia ja sen lisäksi se on myös jotain muuttumatonta. Se on myös liikettä, joka on liikkumatonta taustaa vasten. Jokaisen täytyy kokea aika. Aika tarkoittaa jokaiselle eri asioita. Minulle aika on käsite kahden ihmisen välillä.