Lapsille parempia animaatioita

Kolme vuotta, 750 taiteilijaa, 800 kilometriä paperia ja yli kolme miljoonaa luonnosta, mutta Disneyn ensimmäinen pitkä piirroselokuva, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, oli sen arvoinen. En kuitenkaan väitä, että nykyisten animaatioiden eteen ei nähtäisi lainkaan vaivaa. Niiden toteutus ei vain yllä klassikoiden tasolle; syvällisyys ja herkkyys puuttuvat, hahmot näyttävät kömpelöiltä ja heidän liikkeistään on kadonnut sulavuus. Myös kaunis, tunnelmallinen musiikki on poissa, ja sen tilalle on tullut rasittavaa ja mielestäni hyvin mautonta mekastusta. On toisinaan hieman haikeata muistella vanhojen elokuvien kuten Tuhkimon, Kaunottaren ja Kulkurin sekä Bambin uskomattoman huolellista piirrosjälkeä sekä upeaa värimaailmaa, sillä mitään vastaavaa tuskin enää koskaan tehdään.

Jotkut saattavat ihmetellä, mitä haittaa uusista animaatioista lapsille muka voisi olla. Ei varsinaisesti haittaa, mutta heille suunnatut TV-ohjelmat ovat minusta sisällöltään huomattavasti köyhempiä kuin ennen. Omasta lapsuudestani olisi puuttunut varmasti paljon ilman Disneyn tarinoita, Muumeja ja Nalle Puhia, jotka todella kehittivät mielikuvitusta. Niiden elämänfilosofia ja lämmin huumori vetoavat tunnetusti myös moniin aikuisiin. Onneksi joitakin sarjoja näytetään vielä uusintana TV:stä.

Tietysti on lapsia, joita kiinnostavat enemmän tietokoneanimaatiot kuin vanhat piirretyt. Osa ei ole välttämättä edes nähnyt mitään muuta, joten en ole varma osaisivatko kaikki enää arvostaakaan vuosikymmenten takaisia siveltimenvetoja. Itselleni ne ovat kuitenkin merkinneet aina hyvin paljon, enkä luultavasti milloinkaan lopeta katsomasta elokuvahyllystäni löytyviä lukuisia klassikoita.