Jumala

Uskon siihen, että juuri Jumala loi maailman, ja että hänen rakkautensa sitä kohtaan pitää kaiken olevan koossa. Jumalan on oltava siis ensimmäinen vaikuttava syy, josta kaikki on lähtenyt liikkeelle. Tätä ajatusta tukee kausaalinen todistus, jonka mukaan loppumaton syiden ja seurausten ketju on mahdoton. Joku voi tietenkin kysyä mielessään, miten niin? On totta, ettei äärettömänä taaksepäin ulottuvan tapahtumasarjan mahdollisuutta voida sulkea täysin pois. Mutta entä jos ei olisi ollut alkusyytä? Olisiko silloin ollut seuraustakaan?

Seuraavaksi aion esittää eräitä todistuksia, jotka pyrkivät selittämään, miten todellisuus edellyttää Jumalan olemassaolon.

Kosmologisen todistuksen mukaan ympäröivässä maailmassa jokainen yksityiskohta voisi hyvin olla olematta tai olla olemassa eri tavalla. Jos kaikki olisi näin satunnaista ja epävarmaa, ei mitään olisi ehkä koskaan syntynytkään. Täytyy olla siis jokin voima, joka on riippumaton ja välttämätön – siis Jumala.

Teleologinen todistus vetoaa kaiken tarkoituksenmukaisuuteen. Jokainen olio toimii tiettyä päämäärää varten, mikä takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen. On siksi ilmeistä, että ne saavuttavat päämääränsä suunnitelmallisesti eivätkä vain sattumalta. Mutta jos niillä ei ole tietoa, ne eivät voi toimia tarkoituksensa mukaisesti ilman jonkin tietoisen ja älyllisen olion ohjausta. Tämä ohjaava voima on Jumala.

Ontologisen todistuksen mukaan meillä on idea Jumalasta täydellisimpänä ajateltavissa olevana oliona. Hänen on siis oltava olemassa, sillä jos näin ei olisi, hän olisi epätäydellinen.

Moraalinen todistus perustuu siihen, että hyvä ja paha ovat ihmisestä riippumattomia tosiasioita. Eri kansojen ja uskontojen samankaltaiset moraalikäsitykset todistavat niiden olevan Jumalan luomia. Mielestäni tämä perustelu on kuitenkin riittämätön, sillä yhtenevät moraalisäännöt voidaan selittää myös muilla tavoin edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista.

Aristoteleen ajatus "liikkumattomasta liikuttajasta" puhuu myös Jumalan olemassaolon puolesta. Hänestä kaikkea sitä mikä liikkuu, täytyy jonkun toisen liikuttaa. On mahdotonta, että jokin olisi samassa suhteessa ja samalla tavoin sekä liikuttaja että liikuteltu. Kaiken alussa täytyy siis olla joku, joka saa aikaan seurauksia liikkumatta itse. Tätä Aristoteles kutsui ensimmäiseksi liikuttajaksi, tai Jumalaksi.

Jumalan olemassaolosta ja hänen vaikutuksestaan maailmankaikkeuteen on hyvin vaikea antaa konkreettisia esimerkkejä, sillä hänestä ei voida tehdä aistihavaintoja. Jumalaa ei pystytä selittämään empiirisesti eli kokemusperäisesti, vaan rationaalisesti eli oman sisäisen pohdinnan ja päättelyn kautta. Intuitiivinen, välitön Jumalan olemassaolon tiedostaminen on riittävä todistus kokijalle itselleen, mutta sen välittäminen toiselle on käytännössä mahdotonta.

Moni epäilijä kokee ongelmallisena Jumalan mieltämisen persoonana. Ehkäpä siinä epäilyssä piilee totuuden siemen. Jos lähdetään siitä, että Jumala on ääretön, ikuinen, kaiken käsittävä ja kaikkien kuviteltavissa olevien määreiden yläpuolella, niin ajatus Jumalasta persoonana tuo välittömästi mukanaan rajoitteita. Ihmismieli mieltää Jumalan tällöin kohteena ja samalla harhaudutaan todellisuudesta rajoittamalla korkeimman olemusta.

Luultavimmin Jumala on jotain, joka on sekä persoonallisuuden että persoonattomuuden käsitteiden yläpuolella, sisältäen kuitenkin molemmat ominaisuudet. Kaikkialla vaikuttavana, rajattomana ja määrittelemättömänä voimana sillä on persoonattomuuden piirteitä ja sinällään tietoisena olentona myös persoonallisia. Se, että maailmassa ainakin ihmisellä on minätietoisuus, on heijaste tämän ominaisuuden perimmäisestä muodosta – Jumalan olemuksesta.