Seitsemän veljeksen kehittyminen yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi

Kirjailija ja kriitikko August Ahlqvist syytti romaania valheellisesta kansankuvasta. Hän halusi esittää suomalaiset ahkerina ja nöyrinä uudisasukkaina. Ajattelen itse hieman samoin. Häpeän perisuomalaista harmaata yksinkertaisuutta ja haluaisin lukea suomalaisten älyllisestä ja taiteellisesta puolesta. Tämä ei kuitenkaan tee Kiven kansankuvasta epäaitoa. Juuri aikaansa nähden rohkea, erilainen kerronta teki Seitsemästä Veljestä klassikon.

Jukolan veljekset eli Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero ovat takkutukkaisia ja auringon ruskeaksi paahtamia talonpoikia. Intellektuelleja heistä ei saa millään, tosin lukemaan opittuaan Eero kirjoitti ahkerasti sanomalehteen ja hänen toimestaan rakennettiin pitäjään yksi Suomen ensimmäisistä kansakouluista. Aaposta taas tuli arvostettu lautamies ja kelvollinen parantaja. Ennen tätä he kuitenkin pakenivat usein metsään, milloin äidin vitsaa ja milloin provastin jalkapuuta. He tappelivat paljon. Eräs nujakointi toukolaisten kanssa saa heidät vankilan pelossa suunnittelemaan sotajoukkoihin värväytymistä. He sortuvat viinaan, eikä se saa heitä runoilemaan tai laulamaan kauniita lauluja. Simeoni ja Eero joivat kaikki Hämeenlinnassa ansaitsemansa rahat ja he palasivat kotiin kurjassa kunnossa. Myöhemmin Juhani pelastaa Simeonin hirttopuusta, johon tämä itsensä virittää sorruttuaan jälleen kerran juomaan.

Veljesten suurin vihollinen oli kuitenkin aapinen. Saatuaan tarpeekseen lukkarin ankarasta opetuksesta he rikkovat tämän ikkunan ja karkaavat. Lukemaan piti kuitenkin oppia. Muuten ei ollut asiaa rippikouluun, eikä ilman rippikoulua voinut saada kirkon siunausta avioliitolle. Vaimo taas piti olla, koska pirtin herraksi ei tultu ilman polulla käyskentelevää emäntää. Romanttista rakkautta tarinasta ei löydy. Lähimmäksi pääsee Timo haastellessaan riidanhaluisesta vaimostaan näin: "Eihän, peijakas, kolmesataa ruplaa maksaisi tarpeiksi sitä vahinkoa, jos kuolis tämä akka".

2000-luvun tietoyhteiskunnan vaatimustasoon suhteutettuna veljesten kohtaamat haasteet saattavat aluksi tuntua kovin vähäpätöisiltä. Heillä oli kuitenkin vastassaan ankara luonto. Mitään ei saanut valmiina. Poltettuaan vahingossa Impivaaraan rakentamansa pirtin maan tasalle, he eivät voineet hakea turvaa naapurista eivätkä soittaa hätänumeroon, vaan heidän oli juostava kuolemaa pakoon lumisen metsän halki, puolipukeissa ja susien takaa-ajamana. GPS-paikantimella varustettu kännykkä ei voinut pelastaa heitä Hiidenkiveltä, johon vihainen härkälauma oli heidät ajanut. Myös veljesten tuntema pelko metsänhenkiä kohtaan oli todellista. Kerran he jopa heittelivät silmäpuolta hevosparkaansa hehkuvilla hiilillä, koska luulivat tätä yksisilmäiseksi peikoksi.

Lopulta, monen kommelluksen jälkeen veljekset kasvavat vastuuta pakoilevista nulikoista aikuisiksi miehiksi. Heistä jokainen, paitsi Simeoni, joka asuu vuokralla Juhanin luona, hoitaa maatilaa ja kasvattaa lapsia. Mikä sai veljekset haluamaan muutosta? Ei nöyryytys eikä tukkapölly, vaan lempeys ja anteeksianto sekä mahdollisuus sovittaa teot.