Yhden hyöty on toisen vahinko

Nykyihminen on alustaan lähtien syrjäyttänyt toiset tieltään pysyäkseen kartalla. Pois tieltä apinat ja neandertalinihmiset. Maailma muuttuu; eliöiden on sopeuduttava, eritoten ihmisten kulttuurien ja vaatimusten lisääntyessä ja kehittyessä. Mikä mainio tekosyy.

Kävellään päin seiniä pitkin poikin palloa ja kuvitellaan olevamme jotenkin erilaisia ja erikoisen ainutlaatuisia, jollei teoiltamme niin vähintäänkin mieleltämme. Olemme ylpeitä itsestämme kun uskallamme aamulla huikata naapurille "huomenta", mutta mitä hän siitä hyötyy? Hyvän mielen? Hän olisi yhtä lailla saanut olla ylpeä itsestään jos olisi saanut ensin itse toivottaa huomenia. Tai sitten hän oli väsynyt, ärtynyt, stressaantunut ja ehkä hänellä oli myös kiire töihin, ja hän miettii, että "mitä toikin tuolla taas kyylää, ystävällinen muka yrittää olla".

Näin me toimimme joka päivä, joka hetki, ja sitten ihmetellään miksi meitä taas katsoaan kieroon. Ihminen ei yksinkertaisesti kykene olemaan millään muotoa jalo täysin epäitsekkäistä syistä, eikä kukaan tahdo ottaa vastaan sellaista jaloutta. Haluamme aina jotakin. Aina, koko ajan, nytkin.

Muutama esimerkki; Työ mitä teemme - saamme siitä palkkaa, palkka on pois jonkun toisen rahoista, niillä rahoilla joku muu olisi saanut itselleen aamiaisen, sillä aamiaisella joku toinen olisi jaksanut elää vielä yhden päivän.

Jokapäiväinen elämä - tuhlaamme päiviä turhiin asioihin, sitten luemme lehdestä nälänhädästä, myrskyistä ja sodista, voivottelemme ja kauhistelemme, muttemme kuitenkaan tee mitään. Jos joku uskaltaa sanoa, ettei oikeasti välitä kuinka monta ihmistä kuoli koulussa pitkin seiniä ampuneen teinin takia, hänet leimataan kylmäksi ja epäinhimilliseksi.

Jopa perheen perustaminen - jotta ei olisi niin tylsää, ja pitäähän meidän sukua nyt jonkun jatkaa. Pariskunnat eivät halua adoptoida lasta koska haluavat nähdä itsensä lapsessaan. Eihän se nyt tuntuisi oikealta ottaa jonkun muun lasta (jolla ei ole vanhempia ja jolla ei ehkä koskaan tule olemaankaan) koska eihän se olisi kuitenkaan oma. Ja jos adoptoidaan niin itsekkäistä syistä, "halutaan pelastaa koko maailma pahalta", jälleen ollaan ylpeitä itsestämme ja bla bla.

Jo silloin kun ajattelemme kaipaamamme asiaa, loukkaamme jotakuta toista. Ei siis mietitä, muistella, pähkäillä tai millään muullakaan tavalla ajatella yhtään mitään, jottei ajatuksemme vain muuttuisi teoiksi. Joka kerta kun hyödymme jostakin, joku muu saa kärsiä, suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa.

Sanotaan ettei toista ihmistä pysty muuttamaan sellaiseksi, kuin itse haluaisi, miten siis voisimme muuttaa maailman? Mahdoton tehtävä, joten... unohdetaan enemmän ja eletään vain, kuten parhaaksi näemme. Liika ajattelu tekee ihmisen hulluksi.