Ihmisen moraali tuhoutuu ihannearvojen paineen alla

Teoksen nuori nainen, Anna Liisa, synnyttää 15-vuotiaana aviottoman lapsen talon entiselle rengille ja olosuhteiden pakosta tappaa lapsen. Neljän vuoden jälkeen Anna Liisa on aikeissa mennä kunnollisen miehen, Johanneksen, kanssa naimisiin.

Mikko, talon entinen renki ja tapetun lapsen isä, kuitenkin ilmaantuu paikalle ja vaatii saada Anna Liisan vaimokseen, uhaten siinä tapauksessa paljastaa lapsen murhan, mikäli Anna Liisa ei mene vihille hänen kanssaan. Lopulta muiden ja itsensä aiheuttaman paineen alla Anna Liisa kokee uskonnollisen valaistumisen ja paljastaa itse salaisuuden valmiina kärsimään teostaan.

Minna Canth ihannoi uskonnon ja osin vähättelee yhteiskunnan asettamia arvoja. Anna Liisan omaksuessa uskontonsa arvomaailman itselleen näytelmässä annetaan ymmärtää, että hän kasvaa moraalisesti ympäristönsä yläpuolelle. Canth ei kuitenkaan ilmeisesti ole ajatellut muiden uskontojen ja yhteiskuntien ihannearvoja, jotka saattavat poiketa rajustikin hänen omastaan.

Jossain muualla ei toivotun lapsen murhaaminen saattaa olla erittäin hyväksyttyä. Joka puolella maailmaa normiarvot, jotka suurin osa ihmisistä oppii lapsesta lähtien omaksumaan, vaihtelee ympäristön; kulttuurin, uskonnon, vallanpitäjien ja maan historian mukaan. Mitkä ovat yksilön omat arvot, jos tämä oppii näkemään sosiaalisen paineen läpi?

Anna Liisa tappoi lapsensa, mutta koska hän tietää muiden ihmisten tuomitsevan hänen tekonsa, hän tuomitsee itsekin itsensä ja samalla asettaa oman arvomaailmansa toissijaiseksi. Teoksessahan annetaan ymmärtää, että Anna Liisa teki ratkaisun lapsen taposta itse, vaikkakin ehkä paineen alla. Lapsihan olisi aiheuttanut suurta häpeää Anna Liisalle sekä tämän perheelle - alaikäisyys ei ole merkittävää, vaan se, että Mikko kuuluu eri yhteiskuntaluokkaan.

Minua ihmetytti, miksi Anna Liisalle asetettiin paine ottaa vastuu tapahtuneesta, eikä toista osapuolta (Mikkoa) syytetty laisinkaan. Myös sivuhenkilöiden suhtautuminen lapsen murhaan oli kummallisen tyyntä. He vain olivat, kukaan ei noussut huutamaan Anna Liisalle, "Kuinka voit tehdä tuollaista?!!", kuten voisin hyvin kuvitella nykyään tapahtuvan, jos samankaltainen salaisuus paljastuisi jonkun lähipiirissä.

Ehkä ihmiset Canthin aikaan olivat aidompia, kuin nykyään: kuka oikeasti suree toisen lapsen kuolemaa, etenkin kun äiti itse on lapsestaan halunnut päästä eroon? Tilanteen aiheuttama dramaattisuus luo järkytyksen illuusion, joka pian vaihdetaan näennäiseen suruun, koska kukaan ei tahdo vaikuttaa tunteettomalta. Voi olla että ihminen on kehittynyt eteenpäin näinkin pienessä ajassa; oppinut pärjäämään nopeasti kehittyvässä maailmassa. Ihmisen mielensisäinen toimintahan on myöskin evoluution tulosta.

Näytelmässä on selvästi huomattavissa muiden henkilöiden kyvyttömyys ymmärtää Anna Liisan tunnetiloja. He yrittävät ottaa Anna Liisan elämästä kaiken hyödyn itselleen, jolloin naisen ja hänen lähipiirinsä suhde on tasapainoton - Anna Liisa ei saa yhtäläisesti takaisin hyötyä muilta.

Paljastettuan rikoksen perheelleen, on Anna Liisalla on suuri halu päästä pois. Hänen maailmassaan ei ole tilaa onnelle, koska hän ympäristönsä aiheuttaman paineen alla on itse tuominnut itsensä.

Toiset eivät paitsi ymmärrä Anna Liisaa, vaan yrittävät hallita naisen mieltä, mikä korostuu erityisesti näytelmän lopussa. Sekä vanhemmat että Mikko yrittävät kieltää Anna Liisan tunteita ja ohjata hänen toimintaansa. Riikka, Anna Liisan äiti, kieltää tältä kuoleman vaihtoehtona vedotessaan tulevaan elämään.

Anna Liisan isälle taas tuntuu olevan tärkeintä aseman säilyttäminen yhteiskunnassa. Hän haluaa pitää huolen siitä, ettei Anna Liisa tee itsemurhaa, sillä se antaisi ihmisille lisää paheksuttavaa. Totuuden tultua ilmi isä yrittää kaikin mahdollisin keinoin estää totuutta pääsemästä yleiseen tietoon.

Mikolla on voimakas omistamisen halu ja hän iloitsee vallasta, joka hänellä on Anna Liisaan. Myös Mikon itserakkaus korostuu teoksen lopussa, kun huolimatta Anna Liisan selvästä masentuneisuudesta, kuvittelee hän jo mielessään heidän avioliittonsa ilon päiviä. Kun käy selväksi, ettei Mikko saa tahtoaa läpi ja Anna Liisaa vaimokseen, hänen suhtautumisensa muuttuu melko välinpitämättömäksi. Johannekseen Anna Liisan halu sovittaa syntinsä tekee kuitenkin vaikutuksen, joten hän antaa lopulta Anna Liisalle anteeksi tämän valheet.

Jokainen ihminen siis havittelee omaa etuaan jokapäiväisessä elämässään, vaikkapa vain jutustelemalla luodaan kontakti muihin ihmisiin, jolloin yksilön omat selviytymismahdollisuudet ovat paremmat. Suurin osa näytelmän sivuhenkilöistä liukuu virran mukana, he pitävät tiettyjä tekoja hyväksyttävänä tai tuomittavana samaistuessaan esimerkiksi yhteiskunnan, uskonnon tai lain mukaisiin arvomaailmoihin.

Jos ympäristö määrää millainen korkean moraalin omaavan ihmisen täytyy olla, eikö se ole silloin huijausta? Niinsanottu "hyvä ihminen" huijaa itseään sekä myös muita ympärillään. Hänhän on omaksunut vain ympäristönsä ihannearvot itselleen.

Sekä Canthin näytelmässä, että oikeassa elämässä, lopultakin jokainen hakee omaa paikkaansa, omaa selviytymistään ja onneaan maailmassa, siis omaa etuaan. Se ei ole hyvä eikä paha asia, hyväksi tai pahaksi sitä ei tee yksilön tapa etsiä tilanteista omaa etuaan, vaan se, miten tämä oppii joustamaan ja elämään tasaväkisesti ympärillään olevien ihmisten kanssa. Anna Liisa ei tähän kyennyt, koska hänen ympäristönsä ei antanut hänelle mahdollisuutta, siispä hän lähti mieluummin pois ahdistavasta tilanteesta uskonnon tuoman turvan avulla.

Jos Anna Liisa olisi ollut tarpeeksi rohkea myöntämään ensinnäkin itselleen, sekä myös muille ihmisille tappaneensa lapsen, koska se oli oikein häntä itseään kohtaan, olisi hän löytänyt mahdollisesti "totuuden". Yksilön oma arvomaailma on se, mikä kertoo totuuden ihmisestä ja mikä pitäisi jokaisen sisäistää samastumatta liikaa muihin.

Toteuttamalla itseään olisi Anna Liisa löytänyt oikean rauhan, tiedostanut jotakin suurempaa, kuin uskonto koskaan voi ihmiselle antaa. Jokaisen täytyisi kuunnella itseään ja elää oman arvomaailmansa mukaan ymmärtämällä muita ja joustamalla, muttei tuhoamalla ja hylkäämällä omaa tapaansa ajatella.

Jokainen ihminen toimii ja tuntee lopulta omaksumiensa arvojen pohjalta. Tapa toimia ristiriitaisissa tilanteissa, ajatus hyvästä ja pahasta, moraali, lähes kaikki mielensisäinen toiminta syntyy yksilön omista ihannearvoista.

Mielensisäinen toiminta taas synnyttää ulkoisia reaktioita, ja näihin ulkoisiin reaktioihin taas ihmiset yksilön ympärillä reagoivat ensin sisäisesti ja sitten ulkoisesti. Reaktiot synnyttävät reaktioita. Anna Liisa kokee "uskonnollisen valaistumisen" paljastettuaan salaisuuden lähipiirilleen.

Koska naisen lähipiiri reagoi kuten reagoi, hän ei koe pääsevänsä tilanteesta pois. Silloin hän tiedostamattaan työntää syrjään kaikki omat ajatuksensa ja asettuu täysin uskonnon asettamiin ihanne-ajattelutapoihin. Miksi, suojellakseen itseään eli sopeutuakseen ja selviytyäkseen, eli tullakseen vähemmän tuomituksi muiden sekä omassa mielessään. Lopultakin Anna Liisa siis karkaa itseltään.