Referaatti artikkelista "Uusi lapsi"

Hän kertoo lastenhoidon ja kasvatuksen tärkeydestä. Neuvontatyö ammatillistui ja valtiollistui 1900-luvulla. Työläisperheet saivat herrasväen rouvien tilalle psykologeja, opettajia ja lääkäreitä, Kirsi Tuohela kertoo. Viranomaiset pelästyivät suurta lapsikuolleisuutta, heidän mielestä se oli selvää ihmishengen haaskausta. Parantamalla lapsien hyvinvointia, uskottiin väkiluvun taas nousevan. Suomesta tuli hyvinvointivaltio eikä enää viranomaisia huoleta suuri lapsikuolleisuus, vaan nyt huolestuttaa pieni syntyvyys. Nyky-yhteiskunnassa ei kuitenkaan tarvi enää taistella onneksi kuolleisuutta vastaan. He halusivat poistaa yhteiskunnasta lapsien kurjuuden, kuten Kirsi Tuohela tekstissään sanoo.

Lasten kasvatus muuttui hyvin äkkiä, nykyään kasvatuksen päätavoite on lasten psyykkisessä ja sosiaalisessa kehityksessä eli miten tulee itsensä ja muiden kanssa toimeen. Jos lapsen käyttäytymisessä oli jotain ongelmaa, niin vanhemmat joutuivat syyllisiksi, vaikka lapsella olisi ollut joitakin psyykkisiä häiriöitä. Kirsi Tuohela mainitsee artikkelissaan, että ennen 1950-lukua lapsilla tuskin oli mitään päätäntä valtaa, vaikka asia olisi koskenut heitä. Siihen aikaan vanhemmat päättivät asiat lastensa puolesta jopa kenen kanssa he saavat seurustella, olla ystäviä ja mitä he opiskelevat. Vanhemmat myös useimiten päättivät lastensa ammatinkin.

Sotien jälkeen kuitenkin asiat muuttuivat ehkäpä parempaan suuntaan. Vanhemmat eivät enää vahtineet, käskeneet eivätkä valitsemaan kuten ennen sotia. Pikku hiljaa työt siirtyivät kotien ulkopuolelle, ihmiset alkoivat tienata rahaa enempi töistään ja lapset viettivät kouluissa enempi aikaa. Lasten sekä nuorten sosiaalistaminen siirtyi kodin tehtävästä koulun tehtäväksi. Kuten Kirsi Tuohela kirjoittaa artikkelissaan.

Kuitenkin vielä 1900-luvun alussa oli kotona aikamoinen kuri. Ei saannut hemmotella lapsia, ei ollut leluja ja lahjat olivat hyvin harvinaisia. Lapsen oli aina toteltava vanhempiaan, ei saannut itkeä, huutaa tai laittaa vastaan. Se oli kielettyä kertakaikkiaan.

Lapset tekivät myös paljon hommia kotona, lypsettiin lehmiä sekä hoidettiin muita kotieläimiä. Isää ruvettiin pitämään tärkeänä hahmona 1970-luvulla ja toisena kasvattajana äidin rinnalla. Hän sai tulla mukaan synnytyksiin, auttoivat lasten hoidossa, mutta päävastuu oli äidin. Kirjoituksen lopussa Kirsi Tuohela nostaa isyyden tärkeyttä esille. Perheen asema on muuttunut paljon viime vuosi tuhannen aikana, Tuohela kuitenkin pitää äidin sekä isän asemaa yhtä tärkeenä.