Tunsin tarinan, vaikka en ollut lukenut kirjaa. Robert Louis Stevensonin (1850-1894) Tohtori Jekyll ja mr Hyde on muodostunut osaksi länsimaista kansanperinnettä; kertomus elää ja leviää muutoinkin kuin alkuperäisen, vuonna 1886 julkaistun teoksen kautta. Romaanin pohjalta on mm. tehty kymmeniä elokuvia, joista toiset ovat enemmän, toiset vähemmän uskollisia tälle yli 100 vuotta sitten ilmestyneelle klassikolle.
|
Lähetä aineesi julkaistavaksi!
Kotiaine.com julkaisee käyttäjien kouluaineita ja esseitä, ala-asteelta yliopistotasoon asti. Lähetä omasi!
Julkaiseminen on vaivatonta. Voit laittaa aineesi esille omalla nimelläsi, nimimerkillä tai täysin nimettömästi. Saat
mielipiteesi julki ja usein myös palautetta kommentointitoimintomme kautta. Lue lisää!
|
Stevenson saavuttikin mainetta selkeiden ja kiehtovien kertomusten luojana. Lukemani teoksen ohella hänen kuuluisin työnsä lienee 1883 valmistunut Aarresaari, tarina merirosvoudesta ja suuresta seikkailusta. Kirjailijana Stevenson oli tuottelias. Suurin osa hänen tuotannostaan on fiktiota, mutta kirjoitti Stevenson asiatekstejäkin. Erityisen läheinen aihe hänelle olivat Tyynessä valtameressä sijaitsevat Samoan saaret, joilla hän vietti elämänsä viimeiset vuodet.Vaikka Tohtori Jekyllin ja mr Hyden tarina on yleisesti tunnettu, lienee pieni yhteenveto paikallaan. Lontoossa riehuu pahantekijä, salaperäinen herra Hyde, joka herättää hänet kohtaavissa selittämätöntä inhoa ja vihaa. Asianajaja Utterson joutuu tapauksen pyörteisiin huomatessaan, että paholaismaista Hydeä ja kunnioitettua tohtori Jekylliä yhdistää eriskummallinen side. Lopussa paljastuu, että yhteys hahmojen välillä on kummallisempi kuin kukaan on osannut kuvitella. Romaanin alkuosa on kronologinen tapahtumien kuvaus, jonka päähenkilönä ei suinkaan ole tri Jekyll, vaan aiemmin mainittu Utterson. Lopussa näkökulma vaihtuu. Saamme lukea sekä tri Lanyonin että Henry Jekyllin muistiinpanot, jotka paljastavat mysteerin pimentoon jääneet osat kaikessa kauheudessaan. Tarinaa kerrotaan ulkopuolisen tarkkailijan silmien näkemänä, lukuun ottamatta viimeisten osioiden intensiivistä, minämuotoista tyyliä. Kertomuksen henkilöt edustavat Lontoon yläluokkaa. Kovinkaan syvää vaikutelmaa heistä ei saa - tässä teoksessa tarina on ehdottomasti pääosassa. Keskeisestä roolistaan huolimatta etenkin tri Jekyllin hahmo jää viimeiset sivut poislukien kovin epämääräiseksi. Juonen luonteen vuoksi tämä on välttämätöntä, tarkempi kuvaus henkilöstä voidaan antaa vasta salaisuuden avautuessa lukijalle. Hahmovalikoiman lisäksi tarinassa on useita muitakin romantiikan ajalle tyypillisiä piirteitä. Kerrontatyyli on rikasta ja maalailevaa, vaikka romaani onkin pituudeltaan lyhyt. Keskeisiä teemoja ovat tyylisuunnalle tunnuksenomaisesti kuolema ja ihmisen luonteen salattu osa. Vaikka Stevenson on kirjoittanut kirjan niinkin myöhään kuin 1800-luvun lopulla, on se luokiteltava selkeän romanttiseksi. Hän joutuikin usein puolustamaan tyyliään aikansa päävirtausta, realismia, vastaan. Ympäristöä kertomuksessa kuvataan romanttiseen tapaan varsin tunnelmallisesti. Stevensonin Lontoo ei ole arkinen, vaan alinomaa joko synkän sateinen, uhkaavan pimeä tai mystisen auringonlaskun valaisema. Sisätilat ovat samoin kiehtovia, vaihdellen ränsistyneistä romuvarastoista tyylikkäisiin työhuoneisiin. Millään arkisella tai tavallisella ei tässä maailmassa ole sijaa. Tunnelmallisuuden vuoksi virkkeet ovat usein pitkiä ja polveilevia. Kirjoitusajan brittiläinen luokkayhteiskunta erottuu tekstistä selvästi. Tarinan yläluokkaa edustavien päähenkilöiden lisäksi näyttämöllä esiintyy myös palvelijoita ja vilaukselta köyhälistöäkin. Ryhmien välillä on kuitenkin selväpiirteinen hierarkia ja tarkat rajat. Naisia tarinassa ei juuri näy. Harvat naishahmot jäävät täysin statisteiksi, jopa hurskaat vaimot ja tuliset rakastajattaret loistavat poissaolollaan. Teos heijastaakin myös naisten melko vähäistä roolia aikansa yhteiskunnassa. Kiehtovan tarinan lisäksi Tohtori Jekyll ja mr Hyde on myös kurkistus ihmismieleen. Stevenson esittää ihmisen koostuvan useista eri persoonallisuuksista, jotka jatkuvasti kamppailevat keskenään. Ulkopuolinen näkee vain kaikkien eri luonteenlaatujen sekoituksen, ei kunkin persoonan puhtainta ilmentymää. Jekyll onnistuu kuitenkin irrottamaan näitä minuuksia toisiinsa sitovat kahleet ja tulee samalla kylväneeksi tuhonsa siemenet. Psykologinen näkökulma tulee esiin myös toista kautta, sillä Jekyllin kamppailu pahaa puoltaan vastaan muistuttaa alkoholistin tai narkomaanin kamppailua riippuvuutensa kanssa. Paheisiin heittäytymistä seuraa katumus, tilapäinen asioiden hallintaan saaminen ja uudestaan repsahtaminen. Lopussa käy niin kuin valitettavan usein tosielämässäkin, alkuperäinen persoonallisuus tuhoutuu riippuvuuden ottaessa ihmisen kokonaan haltuunsa. Tarinassa voisi näiden näkökulmien lisäksi nähdä myös yhtäläisyyksiä muihin kiehtoviin teoksiin. Niin Faust kuin Raamatun kertomus Aatamista ja Eevasta ovat osittain hyvinkin samankaltaisia Stevensonin kirjan kanssa. Kaikissa kolmessa kertomuksessa ihminen sortuu kuuntelemaan pahan puolensa ääntä, ryhtyen tekoihin joiden seurauksia hän ei ymmärrä. Tällainen aihe on epäilemättä hyvin ajaton, siksi vahva on yllä mainittujen tarinoiden asema. Vain kaksi vuotta kirjan julkaisun jälkeen Lontoota piinasi herra Hyden ruumiillistuma, Viiltäjä-Jack. Tässäkin tapauksessa todellisuus osoittautui fiktiota hirvittävämmäksi, olivathan jälkimmäisen rikokset paljon edellisen tekoja julmemmat. Jotain pelottavan samankaltaista noissa kahdessa silti oli. Stevenson oli oikeassa - pahuus ei ole abstraktia, vaan konkreettista, meidän kaikkien sisimmässä asuvaa.
| 
