Suuri ja mahtava

Toinen, länsimaiden liberaalin arvomaailman ehkä hiukan syrjään lakaisema syy oli kansalaisvapauksien holtiton lisääminen. Gorbatshov tovereineen ei ymmärtänyt, että kansalle on annettava ensin leipää ja vasta sitten ilmaisunvapaus. Muutoin kansa ilmaisee välittömästi tyytymättömyytensä leivän puutteesta ja nostaa rakastetun johtajansa pään seipään nenäksi. Gorbatshovin kohtalo ei tosin ollut aivan näin onneton - entinen valtiomies pääsi länteen esiintymään Pizza Hutin mainoksessa.

Näin syntyi siis nykyinen Venäjä, heikoksi valtioksi entisen suurvallan raunioille. Neuvostoliiton romahdusta seurannut tilanne muistutti kovasti tsaarin kaatumisen jälkeistä aikaa. Kuten vuosina 1917-1918, myös nyt hajonneen valtion eri osat lipuivat kauemmas toisistaan. Venäjälle tämä merkitsi arvovallan rappeutumista ja, yhdessä syntyneen talouskriisin kanssa, lähes kehitysmaan asemaan ajautumista.

Lännessä toivottiin kovasti, että uusi tilanne vakiinnuttaisi demokratian myös Venäjälle. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka Jeltsin toi mukanaan uudistuksia, hän synnytti myös korruptoituneen ja tehottoman hallinnon. Valtionyhtiöt yksityistettiin pilkkahintaan, eikä demokraattinen hallintotapa päässyt kunnolla juurtumaan tsaarien yksinvallan ja neuvostodiktatuurin hedelmättömään maaperään. Jeltsinin viimeisiä hallintovuosia varjostivat surkeasti sujunut Tshetshenian sota ja pitkälle edennyt alkoholismi.

Tämän kansakuntaa nöyryyttäneen ajan jälkeen venäläiset kaipasivat kipeästi johtajaa, joka palauttaisi valtiolle sen entisen mahdin. Tällainen löytyikin, entinen KGB-mies Vladimir Putin. Valtaan päästyään Putin ryhtyi tarmokkaasti keskittämään aluehallinnoille ja suurrikkaille luisunutta valtaa keskushallinnolle - siis itselleen. Pragmaattisella talous- ja ulkopolitiikalla hän sai hiljalleen Venäjän olot vakautettua ja valtion takaisin kansainvälisen politiikan keskeisten vaikuttajien joukkoon.

Kuinka sitten kävi demokratian? Huonosti, ikävä kyllä. Aluilleen päässyt demokraattinen kehitys pysähtyi ja lähti kulkemaan taaksepäin. Presidentin valtaoikeuksia lisättiin ja media otettiin yhä tiukemmin valtion valvontaan. Rappeutuneen läntisen demokratian tilalle luotiin uusi käsite, itäinen demokratia. Se sisältää kaikki olennaiset demokratian osat, poislukien sananvapauden, ihmisoikeudet ja kansanvallan. Ymmärrettävästi mm. Kiina on suhtautunut tähän uuteen keksintöön varsin myönteisesti.

Taloudellisesti Venäjän nykytilanne on hyvä. Merkittävänä syynä positiiviseen kehitykseen on kohonnut öljyn hinta, mutta myös tuotanto ja yksityinen kulutus ovat piristyneet. Kasvun hedelmät vain ovat jakautuneet kovin epätasaisesti. Venäjällä on ihmisiä, jotka voivat ostaa kaiken, mitä mieleen juolahtaa. Enemmän on kuitenkin niitä, joilla ei ole yhtään mitään. Elinajanodote onkin laskenut rajusti sitten neuvostoaikojen, samoin syntyvyys.

Ulkopoliittisesti Venäjä on selvinnyt hankalasta asetelmasta huolimatta hyvin. Vaikka vanhoista SEV-maista suuri osa on nyt Natossa tai muutoin länteen päin kallellaan, Venäjä on kyennyt lisäämään vaikutusvaltaansa Aasian entisissä neuvostotasavalloissa. Venäjä on myös onnistunut säilyttämään verraten hyvät suhteet sekä EU:iin että Yhdysvaltoihin, huolimatta Tshetshenian uudesta konfliktista ja demokratian kriisistä. Myös välit nouseviin jättiläisiin, Intiaan ja Kiinaan, ovat lämmenneet.

Entä tulevaisuus? Tällä hetkellä näyttää siltä, että se on Venäjällä demokratian ja ihmisoikeuksien näkökulmasta katsottuna synkeä. Maassa säilynevät demokratian kulissit, mutta todellisen kansanvallan aikaansaamiseksi tarvittaisiin uudistuksia, joita ei ole näköpiirissä. Talous jatkanee vahvistumistaan, sillä Venäjä on merkittävä raaka-aineiden tuottaja. Kiinan ja Intian kasvavan kysynnän pitäisi taata tuotteille hyvä hintataso pitkällä tähtäimellä.

Ulkopoliittisesti Venäjä keskittynee vahvistamaan otettaan Aasiassa, jossa se oletettavasti tekee alueen entisistä neuvostotasavalloista nukkevaltioitaan tai sulauttaa ne kokonaan itseensä. Venäjällä on jo nyt sekä sotilastukikohtia että huomattavaa vaikutusvaltaa useissa tällaisissa valtioissa. Kehitys tuntuukin seuraavan pitkälti samaa kaavaa kuin 20- ja 30-luvuilla, jolloin sirpaloitunut valtakunta yhdisti itseensä useita menettämiään alueita.

Suomen kannalta tulevaisuus vaikuttaa huolestuttavalta. Venäläisten ulkopoliittiset lausunnot ovat viime aikoina koventuneet, mikä on näkynyt mm. puuttumisena Suomen toista maailmansotaa koskeviin historiantulkintoihin. Naapurin asenteessa on epämiellyttävä tuulahdus 70-luvulta, joka herättää epäilyksen puolustusmäärärahojen jatkuvan supistamisen järkevyydestä. Ikävintä on se, että venäläisten provokaatiot vaikuttaisivat olevan järjestelmällisiä ja suunniteltuja, eivätkä tahattomia lipsahduksia.

Venäjällä on jo suuren kokonsa vuoksi valtavasti mahdollisuuksia vaikuttaa myönteisesti sekä oman kansansa että koko maapallon hyvinvointiin. Aiemmin tämä potentiaali on tyrannimaisten hallitsijoiden vuoksi valunut suurelta osin hukkaan. Naapuristamme saattaa muodostua joko länsimainen demokratia tai Kiinan tapainen voimakas, mutta epädemokraattinen yhteiskunta. Edellisen vaihtoehdon soisi toteutuvan, mutta tällä hetkellä jälkimmäinen näyttää todennäköisemmältä.