Portti mistä - ja minne?

Perinteisesti lukio onkin ollut vedenjakaja akateemisten ja työläisten, sivistyneiden ja sivistymättömien välillä. Vaikka valkolakin saakin yhä suurempi osa väestöstämme, pidetään sitä edelleen osoituksena jonkinasteisesta yleissivistyksestä. Ne, joilla tuota lakkia ei ole, saavat usein osakseen eräänlaista ylenkatsetta, kun ryhdytään väittelemään vaikkapa taloudesta tai historiasta muutaman tuopillisen jälkeen.

Olennaisempaa on kuitenkin se, millaiseen asemaan työmarkkinoilla joutuu ilman lukion päättötodistusta. Haettaviksi jäävät ainoastaan kaikkein yksinkertaisimmat, suoritustason työt. On toki totta, että sama ongelma vaivaa myös niitä, joilla on "lukion paperit", mutta ei muuta jatkokoulutusta. Lukio onkin siitä erikoinen koulutusmuoto, että se on samalla sekä täysin välttämätön että täysin tarpeeton. Ilman ylioppilastutkintoa et ole mitään, mutta etpä ole juurikaan sen enempää tutkinnon suoritettuasi.

Lukion arvo sekä yksilölle että yhteiskunnalle piileekin enemmän lukion käymisen avaamissa mahdollisuuksissa kuin lukiossa itsessään. Lukiosta valmistuneita ei sinänsä tarvita oikein mihinkään, mutta tästä raaka-aineesta jatkojalostettaville tuotteille, maistereille, tohtoreille ja diplomi-insinööreille on kovastikin kysyntää.

Vaikka jatko-opintojen kannalta monet lukiossa hankitut tiedot ja taidot ovat kiistämättä hyödyllisiä, työelämässä niistä tarvitaan vain pientä murto-osaa. Yleissivistävää opiskelua voidaan pitää suotavana, mutta jos kymmenen vuoden kuluttua valtaosa tiedoista on joko unohtunut tai vanhentunut, tulee väkisinkin mieleen ajatus opiskelusta pelkän opiskelun vuoksi.

Teoreettisella lähestymistavalla, jota lukio edustaa, on silti ehdottomasti myös hyvät puolensa. Eri jatkokoulutusvaihtoehdot, kuten esimerkiksi yliopisto-opiskelu, vaativat kykyä ymmärtää abstrakteja asioita, etsiä ja jäsentää tietoa sekä oma-aloitteista ajattelua. Näitä taitoja lukio tuntuisi harjaannuttavan verrattain hyvin. Onpa se tavallaan myös opiskelutyyliltään eräänlainen "pikku-yliopisto" kursseineen ja osittain vapaasti valittavine aineineen. Myös peruskouluun verrattuna itsenäinen opiskelutapa viittaa siihen, että lukion pääasiallinen tarkoitus on luoda jonkinlainen pehmeä siirtymä peruskoulun ja akateemisen maailman välille.

Lukion toinen tärkeä tehtävä, joka voi aikuislukiolaiselta helposti unohtua, on eri aineiden ja sitä kautta alojen esittely opiskelijoille. Aikuislukioon saapuvilla on usein jo karkea käsitys siitä, mitä he elämältään haluavat. He voivatkin kokea tämän eri aineiden sillisalaatin turhauttavana, kun taas nuorelle päivälukiolaiselle sama seikka saattaa olla välttämätön apu uravalinnan tekemisessä. Näille nuorille lukio tarjoaa miettimisaikaa tätä isoa päätöstä varten. On tavanomaista, että jatkosuunnitelmat syntyvät tai vähintäänkin tarkentuvat ensimmäisen ja viimeisen lukiovuoden välillä, siinä opiskelun ohessa.

Yllä mainittujen seikkojen lisäksi tulee lukioon kohdistettua kritiikkiä arvioitaessa muistaa, että lukiolle on myös vaihtoehto, ammattikoulu. Vähemmän teoreettista lähestymistapaa opiskeluun kaipaavan ei siis välttämättä tarvitse mennä lukioon, ainakaan teoriassa. Käytännössä ammattikoulu ei kuitenkaan tarjoa samoja etenemismahdollisuuksia kuin lukio, eikä sen kautta ole helppoa saavuttaa hyvää asemaa yhteiskunnan ajoittain raa'assakin nokkimisjärjestyksessä. Mikäli haluaa monipuolisia tehtäviä sisältävän työn siihen kuuluvine etuineen, jää lukio ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi.

Kykeneekö lukio siltikään lunastamaan kaikki ne kauniit lupaukset, jotka sisältyvät sen opetussuunnitelmaan? Tuskinpa. Yhteiskunnan kannalta voisi erikoistavampi, eri linjoihin jakautuva opetusmuoto olla lukion "kaikille kaikkea"-tyyppistä opetusta tehokkaampaa. Epäilemättä sellainen järjestelmä olisi myös monelle yksilölle miellyttävämpi. Me, oppilaat, takerrumme kuitenkin lukioon kuin hukkuva oljenkorteen, sillä se on saatavillamme olevista vaihtoehdoista paras – eikä ehkä sittenkään niin vastenmielinen.