Hitlerin ulkopolitiikka ennen toista maailmansotaa

Vuonna 1935 Saksassa otettiin uudelleen käyttöön yleinen asevelvollisuus Versaillesin sopimuksen ehtoja rikkoen. Samalla aloitettiin Saksan armeijan uudelleenvarustaminen kiihtyvällä tahdilla. Nämä toimet eivät jääneet huomiotta Englannissa ja Ranskassa, mutta niihin ei juurikaan puututtu. Voittoisien ympärysvaltojen välinpitämättömyyttä voidaan selittää sekä Versaillesin sopimuksen kohtuuttomuuden näkökulmasta, että myös maiden omilla sisäisillä ongelmilla. 1930-luvun lama ja yleinen poliittinen rauhattomuus oli vaikuttanut niihinkin.

1936 Hitler marssitti vahvennetun armeijansa Reininmaalle, joka kuului Saksaan, mutta oli demilitarisoitu Versaillesin sopimuksessa. Liike oli riskialtis, sillä Saksan armeija oli vielä liian heikko avoimeen konfliktiin. Joukoilla oli määräys vetäytyä takaisin, mikäli Ranska reagoisi. Ranska kuitenkin jatkoi untaan Maginot-linjansa takana, eikä tehnyt mitään.

Samana vuonna, 1936, puhkesi myös Espanjassa sisällissota kenraali Francisco Francon ryhdyttyä kapinaan Espanjan vaaleilla valittua hallitusta vastaan. Saksa tuki yhdessä Mussolinin Italian kanssa Francon fasistipuolueen vallankumousyritystä. Sota päättyi Francon voittoon 1939 ja toi Eurooppaan yhden uuden fasistisen valtion. Espanjan sisällissodan aikana tehty yhteistyö myös lähensi Saksan ja Italian välejä.

1938 tavoite Suur-Saksasta tuli lähemmäs todellisuutta Itävallan yhdistyessä Saksaan. Toimenpide oli sinänsä laillinen, joskin sanotaan, että kansanäänestystä manipuloitiin. Tapahtuma muistuttaa Saarinmaan liittymistä Saksaan kansanäänestyksen jälkeen 1935, skaala oli vain suurempi.

Itävallan lisäksi Hitler halusi liittää Saksaan myös Tšekkoslovakian sudeettialueet, joilla asui saksankielistä väestöä. Nämä hän saikin 1938 pidetyssä Münchenin konferenssissa, jossa Italia, Ranska ja Englanti neuvottelivat kysymyksestä Saksan kanssa. Loppujen lopuksi tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Hitler miehitti Tšekkoslovakian rippeetkin 1939. Tällöin maailma epäilemättä heräsi huomaamaan Hitlerin todellisen luonnon.

Vuonna 1939 Hitler käänsi katseensa kohti Puolaa ja etenkin Danzigia, joka sijaitsi Saksasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen irrotetussa ns. Puolan käytävässä. Tämän, Itä-Preussin maayhteyden katkaisevan käytävän Hitler sanoi nyt tahtovansa. Aiemmasta viisastuneet Englanti ja Ranska kuitenkin kieltäytyivät, takasivat Puolan rajat ja jatkoivat vaaran huomattuaan käynnistämäänsä uudelleenvarustelua.

23.8.1939 maailma järkyttyi. Saksan ulkoministeri von Ribbentrop ja NL:n ulkoministeri Molotov olivat allekirjoittaneet hyökkäämättömyyssopimuksen. Samalla ne jakoivat salaa Itä-Euroopan keskenään: Saksa sai Puolan länsiosat, Neuvostoliitto Suomen, Baltian maat, Puolan itäosan ja Romanialle kuuluvan Bessarabian. Kun Hitler oli näin "turvannut selustansa", oli tie sotaan auki. 1.9.1939 alkoi toinen maailmansota Saksan hyökätessä Puolaan.

Yleisesti voidaan sanoa, että Hitlerin toista maailmansotaa edeltävä ulkopolitiikka oli pitkälti sotaan varustautumista ja Saksan alueiden sekä vaikutusvallan laajentamista. Jotkut suunnitelmat, kuten Mein Kampfissa mainittu Lebensraum idästä jäivät toteutettavaksi sodan keinoin. Saksan imperialistinen politiikka onnistui 30-luvulla melko hyvin, mutta tarinan loppu tuo mieleen raamatullisen sanonnan "Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu". Tai suomalaisittain: "Ahneella on paskanen loppu."