105 kunnian päivää - yksin?

Jo pelkästään tämä sopimus rajasi yhden merkittävän valtion täysin pois Suomen auttamista harkitsevien listasta. Kun syyskuussa 1939 oli vielä puhjennut toinen maailmansota Saksan hyökättyä Puolaan, oli kaikilla maailman suurvalloilla merkittävämpiäkin huolia kuin pieni Suomi. Syksyllä 1939 Neuvostoliitto oli myös perustanut tukikohtia Baltian maihin, mikä sulki mahdollisuudet pyytää esimerkiksi vapaaehtoisjoukkoja sieltäkään.

Jonkinlaista apua Suomi kuitenkin sai. Kansainliitto ei voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun, mutta symbolisena poliittisena eleenä kuitenkin erotti Neuvostoliiton järjestöstä. Fasistinen Italia lähetti poliittisista syistä hävittäjälentokoneita ja kiväärejä kommunisteja vastaan taisteleville suomalaisille. Myös Ranskasta saatiin aseita, joitakin hävittäjäkoneita ja tykkejä. Merkittävämpää apua antoi Ruotsi, jonka vapaaehtoisjoukot ottivat pitkälti hoitaakseen Lapin puolustuksen. Myös hävittäjälentue lähetettiin.

Yleisen sympatian ja propaganda-arvoltaan suuren mutta taisteluarvoltaan vähäisen eurooppalaisen vapaaehtoisjoukon lisäksi Suomen saama apu jäi kuitenkin vähiin. Norja ja Tanska pelkäsivät miehitystä, joka niitä Saksan taholta keväällä 1940 kohtasikin. Ruotsi ei halunnut sekaantua syvemmin kriisiin, vaan virallisen avun kieltämisen lisäksi myös torjui kaikki ajatukset alueensa käyttämisestä joukkojen kuljetukseen Suomen avuksi. Yhdysvallat ei tahtonut sekaantua eurooppalaisten asioihin, vaikka sympatiat olivatkin Suomen puolella.

Jäljelle jäivät vain Ranska ja Englanti, joiden kummankin päähuomio kiinnittyi Saksan kanssa käytävään sotaan. Sotatoimet olivat talven aikana olleet vähäisiä, mutta oli odotettavissa, että kevään koittaessa rintamalla alkaisi tapahtua. Tästä huolimatta ne esittivät Suomelle 1940 avuntarjouksen, jonka perusteella valtioiden piti kuljettaa suuri määrä joukkoja Suomeen taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan. Myös Bakun öljykenttien pommittamisesta puhuttiin.

Suomen hallitus kuitenkin asiaa harkittuaan torjui tarjouksen ja ryhtyi rauhanneuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. Jälkeenpäin katsottuna päätös oli viisas, sillä liittoutuneiden todellinen tarkoitus oli joukkojen avulla turvata Ruotsin tärkeiden rautamalmikaivosten tuotannon päätyminen liittoutuneitten käsiin Saksan sijasta. Suomeen apujoukosta oli tarkoitus lähettää vain pieni osa, ehkä muutama pataljoona.

Tapahtuneen perusteella voidaan mielestäni pitää totena väitettä Suomen jäämisestä yksin, tai lähes yksin, talvisodan aikana. Ratkaisevana tekijänä oli kansainvälinen jännittynyt tilanne, joka aiheutti pienten valtioiden asioiden jäämisen sivuun isompien intressien jyllätessä. On vaikea sanoa, pitäisikö ulkovaltoja sen kummemmin moittia auttamatta jättämisestä. Monilla niistä ei yksinkertaisesti ollut siihen mahdollisuutta.

Joka tapauksessa voimme olla onnellisia siitä, että liittoutuneilla oli suunnitelma Suomen auttamiseksi, sillä se ilmeisesti myötävaikutti Stalinin haluun tehdä rauha. Ainoa, mikä jää kaivertamaan, on Ruotsin vähäinen apu Suomelle. Olettaisi, että yli 500 vuoden yhteinen historia velvoittaisi jämäkämpään toimintaan.