Kaupungistuminen

Kehitysmaissa kaupungistuminen poikkeaa teollisuusmaissa koetusta ilmiöstä monin tavoin. Alkusysäyksensä kehitys sai vasta toisen maailmansodan jälkeen, eikä kehitysmaissa kaupunkiväestön osuus keskimäärin vieläkään ole kovin korkea teollisuusmaihin verrattuna. Muutoksessa huomiotaherättävintä on kuitenkin sen suuri nopeus, sillä kehitysmaiden kaupungit kasvavat usein suorastaan hallitsemattomalla vauhdilla. Kokonaisuutena maailman väestöstä asuu kaupungeissa nyt noin puolet, mutta osuus kasvaa voimakkaasti kehitysmaiden nopean kaupungistumisen vuoksi.

Nopeuden ja ilmiön alkamisajankohdan lisäksi teollisuus- ja kehitysmaiden kaupungistumisella on kuitenkin myös paljon muita merkittäviä eroja. Yksi niistä on kaupunkiin muuttamisen motivaatio. Teollisuusmaissa tapahtumat olivat pitkälti sidoksissa yhteiskunnan elinkeinorakenteen muutokseen agraariyhteiskunnasta ensin teolliseksi ja sitten jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi. Maatalouden koneellistumisen aiheuttama työpaikkakato toimi työntövoimana, joka sai väestön suuntaamaan kaupunkeihin. Muutokseen liittyi kuitenkin myös paljon vetotekijöitä – kaupungeissa oli tarjolla teollisuus- ja palvelutyöpaikkoja, jotka houkuttelivat maaseudun väestöä puoleensa.

Kehitysmaissa kaupungistumisessa on paljolti kyse nopeasta väestönkasvusta, köyhyydestä ja jopa suoranaisesta nälästä. Maaseudun kasvavalle väestölle ei enää riitä edes perustoimeentuloa, jolloin väestön on lähdettävä etsimään onneaan kaupungeista. Työpaikkoja on kuitenkin sielläkin niukasti tarjolla, joten lähtöpäätökseen vaikuttavat lähinnä työntötekijät. Suoraan sanottuna maaseudulla elämä käy mahdottomaksi, jolloin muutto kaupunkiin on ainoa mahdollisuus. Usein ihmisillä on realistinen kuva kaupunkien slummien kurjuudesta, mutta vaihtoehtoja ei ole.

Kaupungistumisen ongelmat ovatkin moninaiset ja raskaimmin ne koettelevat juuri kehitysmaita. Slummiutuminen ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat ovat tyypillisiä hallitsemattoman nopeasti kasvavissa kaupungeissa. Maalta tulevat köyhät kasautuvat omille alueilleen, jotka useimmiten ovat syystä tai toisesta liian huonosti asuntorakentamiseen soveltuvia kelvatakseen muulle kaupunkiväestölle. Slummien asukkaat elättävät itsensä huonopalkkaisilla ja raskailla töillä. Asumuksena toimii usein hökkeli tai luvatta rakennettu talo. Peruspalvelut, kuten puhdas vesi, sähkö, viemäröinti, koulutus ja muut ovat vain rajallisen joukon saatavilla.

Lähinnä kehitysmaita koskevan slummiutumisen lisäksi kaupungistumiseen liittyy kuitenkin myös sellaisia ongelmia, jotka vaikuttavat myös teollisuusmaihin. Esimerkiksi maaseudun autioituminen ja siellä sijaitsevan infrastruktuurin käyttämättä jääminen on meille suomalaisillekin tuttu pulma. Myös ympäristön saastuminen ja etenkin siihen liittyvä ilmanlaadun heikkeneminen ovat ongelmia, jotka ovat länsimaissakin kaupungistumisen yhteydessä tuttuja. Pahiten nämäkin vitsaukset koettelevat kuitenkin kehitysmaita ja vastateollistuneita maita.

Tulevaisuudessa kehitys näyttää kulkevan yhä suurempia kaupunkimuodostelmia kohti. Boswashin tapaiset megalopolit yleistynevät. Samalla kehitysmaiden jättimäiset kaupungit syrjäyttänevät kehittyneiden maiden metropolit maailman suurimpien kaupunkien listalta.