Valtioiden kehittyneisyyden mittaaminen

Käytetyin valtion kehittyneisyyden mittatikku on epäilemättä bruttokansantuote asukasta kohti (BKT per capita). Se kertoo, kuinka paljon tuloja yhteiskunta tiettynä vuonna kykeni kansalaista kohden tuottamaan. Mittari heijastelee hyvin taloudellista kehittyneisyyttä, mutta sen yksioikoisuutta on kritisoitu voimakkaasti. BKT ei kerro miten tulot väestössä jakautuvat tai miten ne syntyvät. Suuri BKT voidaan saavuttaa väliaikaisesti myös tavoilla, jotka eivät pitkällä tähtäimellä ole kestäviä.

BKT:n puutteita korjaamaan on kehitelty vaihtoehtoisia indeksejä, jotka mittaisivat taloudellisen puolen lisäksi myös muuta kehittyneisyyttä. Tällainen on mm. inhimillisen kehityksen indeksi HDI, johon vaikuttavat mm. ostovoima, keskielinikä, lukutaito ja koulutusaste. Toinen vastaavantyyppinen indeksi on ISEW, joka koostuu vihreästä BKT:stä sekä tulonjaon tasaisuudesta eri väestöryhmien kesken. Näiden indeksien käyttö on kuitenkin, ehkä valitettavasti, jäänyt melko harvinaiseksi. BKT on säilynyt kehityksen johtavana mittarina vioistaan huolimatta.

Nykyisessä ympäristötietoisessa ilmapiirissä ollaan pyritty luomaan myös indeksejä, jotka mittaisivat yhteiskunnan suhdetta ympäristöönsä. BKT:n mittaama talouskasvuhan perustuu suurelta osin luonnon tarjoamien resurssien hyväksikäyttöön. Tästä syystä on nähty tarpeelliseksi ns. vihreän BKT:n mittaaminen. Kyseinen mittari esittää BKT:n kehitystä ympäristövaikutuksilla oikaistuna. Sen avulla voidaan päätellä, onko yhteiskunnan kehitys rakentunut kestävälle pohjalle ja voiko kehittyminen jatkua entisellään. Vastaavantyyppinen tavoite on ympäristötaseella. Molemmat mittaustavat ovat kuitenkin jääneet lähinnä kuriositeeteiksi.

Kehityksen arviointiin soveltuvat yllä mainittujen lisäksi kuitenkin myös monet muut tilastotiedot. Jotkut niistä antavat verrattain tarkan kuvan jopa yksinään. Esimerkiksi lukutaidon yleisyys sekä väestön koulutus- ja työllisyysaste kertovat jo yksin valtiosta melko paljon. Samoin pieni imeväiskuolleisuus korreloi kehittyneisyyden kanssa hyvin ja nostaa esiin myös valtiot, joissa hyvinvointi on korkeasta BKT:stä huolimatta epätasaisesti jakautunut.

Miten sitten saadaan paras kuva valtion kehittyneisyydestä? Koska valtiot voivat olla eri osa-alueilla eri kehitysasteilla – esimerkiksi äskeisen esimerkin mukaisesti imeväiskuolleisuus voi olla suhteessa BKT:een suuri – lienee parasta pyrkiä käyttämään laajalti eri tilastotietojen yhdistelmiä. Tällöin kehittyneisyydestä voidaan piirtää varsin tarkka kuva, kunhan riittävästi tietoa on vain saatavilla. Osassa maailman valtioita tilanne on kuitenkin valitettavasti niin huono, ettei tarkkojen tietojen kerääminen ole mahdollista. Tällöin väestön hädän arviointi jää paljolti arvailujen varaan.